2.5.2012

Ihanuuksia minne vaan ja kenelle vaan...

Eksyin selailemaan Ikean sivuja. Jotain kivaa ja tarpeellista oli etsintöjen kohteena. Kyllähän sieltä kaikkea olisi löytynytkin, mutta koskahan sitä kerkeisi poikkeamaan Ikeassa. En tiedä viitsiikö ihan näin perushankitojen vuoksi lähteä ihan sinne asti sentään. Ja se kun on aina vaarana, että sieltä löytyy aina sitä ei niin tarpeellistakin tavaraa. Siis kaikkea ihanaa!! Ja pakko saada nyt tavaraa, mutta ei niin harkittua.

Keräsin kollaasiin muutamia tuotteita joita olisi kiva saada. Tahtoisin päästä eroon mm. meidän rumista (pääasiallisesti mustista) henkareista. Noissa Ikean puisissa henkareissa ei vain näyttäisi olevan mitään kumistoppareita, jotka pitäisivät vaatteet paikoillaan henkareissa. Lisäksi haluaisin vihdoin saada jonkun hääkuvistamme koristamaan makuuhuoneen ilmettä. Eihän häistä ole kuin kohta vuosi. Mielestäni tuo kuvan kehys sopisi mainiosti hääkuvaan. En ole kyllä yhtään ihminen, joka tykkää pitää kuvia esillä, mutta hääkuvan haluaisin edes jossain muodossa esille.

Tuo kaunis kukkakoriste-esine on aivan ihana. Olen joskus aikaisemminkin sitä jossain katsellut. En tiedä onko tuo kovin käytännöllinen. Ja sitten nuo pastellinsävyiset kynttilät. <3 Kynttilöitähän ei voi ikinä olla liikaa. Haluaisin löytää jostain tuollaisille hieman isommille ja paksummille kynttilöille jotkut nätit hieman isohkomman kokoiset kynttilänjalat. Siis pari kappaletta sellaisia, jotka näyttäisivät jo joltain, mutta eivät ole turhan isoja ja kolhoja. Jotain sellaisia kaapin päälle mukavasti meneviä. Väri varmaan pitäisi olla valkoinen, vaikka minua kovasti kiinnostaisivatkin hopean sävyiset kynttilänjalat mutta kun olen yrittänyt pitäytyä valkoisessa, beessissä ja harmaassa olohuoneen sisustuksen kanssa. Onko kellään tietoa, missä tällaisia kynttilänjalkoja voisi olla ja tietty suht edullisesti.?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun vierailit blogissani. Olen iloinen jos jätät tassun jäljen sivuilleni. Vastaan myös mielelläni kysymyksiinne.(: