8.5.2012

OSTOKSIA JA IHANUUKSIA AIKUISEEN MAKUUN - ÄITIENPÄIVÄKORTTI...

Äitienpäivä lähestyy kovaa vauhtia, sehän on jo tulevana viikonloppuna. Kävimmekin perjantain kunniaksi Maria Drockilan kynttiläpajassa, josta löysimme lahjat mieheni äidille sekä toisella mummoistani. Valitettavasti toinen mummo jäi ilman, koska kissaihmisenä en uskalla viedä kynttilää hänelle. Ajattelimme, että nuo sopivat tekemääni korttiin hyvin väritykseltään (jonka olin suunnitellut jo aikaisemmin) sekä väritys on hillityn rauhallinen ja aikuismainen.

Lisäksi meidät on kutsuttu juhlistamaan kummityttömme (2v.) ja hänen isänsä synttäreitä. Siksipä olenkin parina viime iltana askarrellut oikein urakalla. Tuloksena parisen kymmentä korttia, joista äitienpäiväkortin ehtisin jo kuvailla.
Äidit ja mummot tulevat saamaan kaikki samanlaisen kortin, sillä keksin ajattoman kortin. Mielestäni tuo on melko onnistunut näin korttiaskartelun vasta aloittaneelta, vaikka itse sanonkin. Onnittelu tekstiä en stanssannut enkä kirjoittanut vielä. Saattaa olla, että teksti tulee korttiin vain kortin sisäpuolelle.


Mitä te olette aikoneet antaa äideille ja mummoille lahjaksi.? Josko vaikka saisin hyviä ideoita vielä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun vierailit blogissani. Olen iloinen jos jätät tassun jäljen sivuilleni. Vastaan myös mielelläni kysymyksiinne.(: