6.8.2018

KESÄLOMARETKEILYÄ - MYLLYSAARI

Mikä onkaan mukavempaa kun tehdä pieni retki kauniiseen luontoon ja Suomen kesäpaikkoihin. Tällä kertaa matkasimme Lahden rantaviivaa pitkin Myllysaareen, jossa on ihana kahvila/juhlapaikka vanhassa rakennuksessa. Rantaviivaa pitkin kulkevat kävelytiet ovat ilo silmälle ja samalla saa hyvää liikuntaa. Ihan kaikille ei tuo reitti sovellu, sillä matkalla on muutama melko isohko mäki.

Matkan varrella pääsimme tutusmaan myös Lahden paikallisiin kansallislintuihin eli hanhiin. Niitä tuntuu täällä riittävän.  Oleskelevat useimmiten rannoilla, paistattelevat päivää, ruokailevat ja se ikävä puoli, sotkevat ympäristöään. En viitsinyt edes ottaa kuvaa niistä, kun parveilivat niin isona parvena ja kaakattivat ohi mennessämme. Luulevat ilmeisesti omistavansa koko rantabulevardin.

Järvivedet ovat jo todella lämpimiä, mutta tällä kertaa emme pulahtaneet uiskentelemaan, sillä mukava ei ollut uikkareita. Sen sijaan uittelimme jalkoja ja ihastelimme järvellä päivää viettämässä olevia subbailijoita.

Myllysaareen vievät isot pitkospuusillat. En jäänyt tällä kertaa ottamaan niistä kuvaa, koska väkeä riitti kauniina päivänä. Ja oli siellä jollain käynnissä kuvauksetkin. Tänne menemme vielä uudestaan tänä kesänä, jos silloin kameran linssin eteen pääsisi myös nuo komeat sillat.

Herkut oli kyllä kohdillaan ja erityisesti tuo suklaakakku oli todella mainattavaa valdemaisen lisukkeen kera. Huomasimme vasta jälkikäteen, että tarjolla olisi ollut todella houkuttavan näköistä jäätelöä. Sitä täytyy siis ensikerralla maistaa.

Itse rakennuksessa oli aivan ihania ikkunoita. Kuvan ikkuna löytyi wc:stä. Ihanan muotoinen ja toi ihanasti valoa. Rakennuksen vierustalla on monen monta laituria, johon varmasti voi saapua vaikka veneellä.






 



1.8.2018

D.I.Y ULKOKALUSTEIDEN PUINEN SÄILYTYSLAATIKKO

Tämän kesän ensimmäinen rakennusurakka oli pihakalusteille ja -tarvikkeille säilytyslaatikko. Koska kaupasta ei löytynyt mitään oikean kokoista, istumisen kestävää ja pyörillä olevaan säilytyslaatikkoa, niin ei auttanut kun rakentaa se itse. Mies suunnitteli minun ohjeiden mukaan, minä autoin kun meinasi mennä sormi suuhun yksin rakentaessa ja yhdessä toteutettiin.

Tässä siis oli lähtökohta, kasa raakaa lautaa ja muita tarvikkeita. Mikä sitä on rakentaessa, kun sää on mitä hienoin.


Suurin päänvaiva oli, että miten nuo kaikki sivut saadaan siisteiksi, että ei tulisi laudan päät näkyviin. Täytyy kyllä myöntää, että muutaman hetken sai miettiä, että miten laudat tulee ruuvata toisiinsa, jotta kantavuus olisi hyvä, laudat ei halkeileisi liiallisista ruuveista ja ennen kaikkea, että ulkonäkö olisi paras mahdollinen. Suurin ajatustyö tehtiin noiden kulmien, tukipilareiden ja kannen saranoiden/kääntyvyyden kanssa. Muutenhan laatikon kasaaminen on helppoa, sahaa laudat, ruuvaa ja siinä ne on jo paikoillaan.
 Vielä olisi mietinnässä, että minkä väriseksi laatikon maalaisin. Tosiaan terassilaudoitus harmaata, aita valkoinen ja itse talo puna-harmaa tiilestä, jossa yläosassa punaista laudoitusta ja valkoiset ikkunalaudat. Haasteelliseksi värin valinnan tekee laatikon säilytyspaikka, se kun on välillä tuon valkoisen aidan edessä ja toisinaan harmahtavan tiiliseinän edessä. Minun "maalarin" silmä sanoisi, että väriksi tulisi harmaa.

31.7.2018

KESÄN PIRTEÄ VIHER-SMOOTHIE

Mieheni innostui kokeilemaan viher-smoothieta tarkoituksena, jos sitä huomaamattaan saisi hieman vitamiineja smoothien muodossa. Olisi talven energiajuoma valmiina, sitten kun syksy ja talvi koittaa.
Tässä siis ensimmäisen kokeilemamma viher-smoothien pääraaka-aineet eli: lime, inkivääri, kiiwi ja vihreä omena. Tähän laitettiin lisäksi vielä Valion neljän hedelmän tuoremehua. Täytyy sanoa, että oli parempaa kun osasin odottaa. Ehkä aineosien suhdeluvut eivät ole vielä ihan kohdillaan, sillä luulen, että hieman vähempi inkivääriä riittäisi. Itselle tuo myös päänvaivaa ruoka-aineallergiat. Omena sekä kiiwi taisi aiheuttaa pientä kutinaa kitalaessa, mutta kyllä sitä smoothieta silti joi. Hiemanhan se vihreältä maistui, mutta niin kai sen kuuluukin.
Onko jollain heittää oman viher-smoothien ohjetta? Makeudesta ja marjasuudesta plussaa. Ja smoothie voi olla myös punaista, vihreä ei ehdoton pakko. Seuraavaksi smoothie-kokeiluun kurkku.




30.7.2018

AURINKOISET KESÄILLAT

Kyllä nää aurinkoiset kesäillat vaan on niin ihania. Valitettavasti sen alkaa jo huomaamaan, että aurinko laskee aikaisemmin. Mutta aurigon laskut ovat sitäkin kauniimpia, kun taivas värjäytyy keltaisen-oranssin-punaisen-violetiksi. En tiedä, mikä minussa vetoaa aurningon laskussa ja saa aina vaan kuvaamaan uudestaan tuota yöllistä taivasta.


29.7.2018

KESÄN EHDOTON LEMPIHERKKU

Olemme kyllä saaneet viettää, mitä kauneinta, lämpiminpä ja sääolosuhteiltaan poutaisinta kesää sitten pitkään aikaan. Ja eihän se kesä vielä ohi ole, sillä onhan kesälomakin vielä pitämättä. Ajattelinkin, heinäkuun lopun lähestyessä tyhjentää kameran kesäkuvista ja lisäillä niitä ja uusia kuvia hieman tänne. Tässä on ehdoton alkukesän ykkösherkku, nyt on viimeisiä hetkiä ostaa tuoreita mansikoita ja syödä niitä kermajäätelön kera. Mansikat ja jäätelö tulee ehdottomasti syödä mummon peruja olevista Iittalan Kekkerit jälkiruokakulhoista.




3.3.2018

KYNSIEN LAKKAUSTA JA LEIMAILUA

Olen aivan hurahtanut kynsien lakkailuun ja leimailuun. Aikaisemmin innostus on tyssännyt siihen, että lakka ei ole tuntunut kuivuvan millään tai että kynsinauhat on aina jääneet rumiksi. Olen kuvitellut, että olen liian kärsimätön, kun en ole malttanut odottaa lakan kuivumista tai että suttuiset kynsinauhat ovat johtuneet omista kynsinauhoista. Pitkän tauon jälkeen innostuin taas kokeilemaan kynsien lakkaamista ja kyllä se vaan on niin, että kynsilakoissa vaan on suuria eroja.

Onneksi kohdalleni on osunut nyt useampia suht nopeaati kuivuvia, helposti levittyviä ja kestäviä lakkoja. Nyt jaksaa lakkailun lisäksi myls leimata kynnet. Mä oon niin rakastunut tähän. En malttaisi odottaa, että vanhat lakat kuluu ja pääsen kokeilenaan uutta. Vielä olen niin noviisi tässä touhussa, että mies saa osallistua tuon oikean käden leimaamiseen. Vielä on suostunut tähän työnjakoon, nyt kun saatiin tuo leimaaminenkin toimimaan joutusammin.