20.9.2013

VALKOINEN LIPASTO PYÖRILLÄ...

Minun askartelutarvikkeeni olivat pitkään mm. olohuoneen pöydän laatikossa. Mielestäni askartelutarvikkeille tuli saada oma ja juuri niille tarkoitettu säilytysratkaisu. Selailin pitkään verkkokauppoja ja netin myyntipalstoja. Tällä hetkellä parhaalta vaihtoehdolta tuntui sellainen tietokonepöydän laatikko. Tärkeää oli, että laatikosto olisi oikean kokoinen, lokeroita saisi olla mieluummin enemmän kuin kaksi, laatikoston tulisi liikkua pyörillä ja väriltään sen tulisi olla valkoinen. Laatikoston koon tulisi olla tarpeeksi iso, jotta askartelupaperit mahtuvat luontevasti sinne. Lokeroita tulisi olla enemmän kuin kaksi, jotta saan esimerkiksi paperit, leimasimet, stanssit ja muut roinat eri laatikoihin. Pyörät helpottavat laatikon liikuttelua pöydän alta pois ja lisäksi valkoinen väri sitoisi laatikoston muuhun sisustukseen.

Millaisen säilytysratkaisun sitten sain. Kaikki muut ehdot täyttyivät, mutta väri oli pyökin värinen kuten muutama postaus sitten julkaisemassani tv-pöydässäkin, jonka löydät täältä. Päädyin kuitenkin tähän lipastoon väristä huolimatta, sillä sain sen käytettynä ja edullisesti, sekä mikä parasta luulen, että lipasto saattaa olla jopa kotimainen. Ei muuta kun pensseli taas käteen. Mietin noiden kahvojenkin vaihtamista, mutta maali sai riittää. Tuo lipasto jää kuitenkin useimmiten liukuovien taakse piiloon.

Arvatkaapa vaan muistinko innostuksissani ja malttamattomana ottaa ennen kuvaa. No en tietenkään.!! Tässä nyt kuitenkin kuvaa valmiista laatikostosta.


Hyvää viikonloppua kaikille lukijoille.!!

18.9.2013

KOTIVAATTEIDEN AATELIA...

Edelliseen postaukseen liittyen, löysin vanhoja kuvia kesällä kirpputorilta löytämästäni mekosta. Mekko on ollut todella mukava vetää ylle kesän kuumina päivinä.


Mukavan rentoa, pehmeää ja väljää. Niistä ominaisuuksistahan ovat ne parhaat kotivaatteet tehty. Nyt kotivaatteena toimii aivan jotain muuta. Mitä, siitä saatte nähdä pilkahduksen piakkoin.

17.9.2013

SE ON VISSIIN SYSSY NYT...

Tosiaan taitaa olla korkea aika todeta, että se on syksy nyt. Sisälämpötilakin on enää 19 astetta, joten taidan saada pakata kesäkengät ja balleriinat kaappiin odottamaan ensi kesää. Voisin siivouksen yhteydessä kuvailla joitain lempikenkiäni ja laittaa teille niitä näytillä.

Tässä nyt kuitenkin teille yksi lemppari paitani kesältä. Ostin paidan kesän alesta ja se on ollut yhden jos toisenkin kerran minulla päällä. Ihanan rento, vilpoinen ja väljä paita. Ehdotan valinta siis kesään.!! Nyt taidan joutua nostamaan tämänkin paidan ylähyllylle pitkähihaisten tieltä pois.

14.9.2013

TELKKARIPÖYDÄN TUUNAUSTA...

Meitä jo yli seitsemän vuotta palvellut telkkapöytä pääsi vihdoin käsittelyn alle. Telkkapöydässähän ei ollut mitään muuta vikaa, muuta kun sen väri. Oikeastaan koko asunnossa vallitseva sisustuksen sekamelska oli ongelma. Ongelmaa lähdettiin ratkomaan jo aikaisemmin seinien tapetoinnilla, uusien listojen laittamisella ja katon maalaamisella. Nyt muutoskohteen oli telkkapöytä.
Ei muuta kun suti heilumaan ja maalia pintaan. Väriksi tuli tietty hyväksi todettu valkoinen, kuinkas muutenkaan.
Hassua, mutta lattiakin näyttää vaaleammalta valkoista tv-tasoa vasten.

13.9.2013

NAM NAM HERKKUJA...

...tai sitten ei. Perus iltapäivä lounas: salaattia, kananmunaplätty ja leipäjuustoa. Ei kai tuon nyt ainakaan siitä epäterveellisimmästä päästä pitäisi olla. Ei taida ihan lämpöisestä ruoasta mennä, mutta jos se korjattaisiin parin tunnin päästä kanalla ja riisillä.:)

11.9.2013

KYSYMYKSIÄ TEILLE - MIKÄ TEKEE BLOGISTA HYVÄN...

Hei, te ihanat lukijat.

Minulle tuli mieleeni erästä postausta tehdessäni muutama kysymys teille. Olisin kiitollinen jos vastaisitte ja antaisitte jotain mielipidettä asiaan. Ajattelin vain, että en turhaan yritä tehdä pidempiä postauksia tai anna ajatuksen juosta, jos tykkäätte enemmän kuvista.

Tosiaan, sitten niihin kysymyksiin:
  • Tykkäättekö, että postaukset ovat enemmän kuva painotteisia vai, että postauksessa on myös enemmän tekstiä?
  • Entä tuonko oma mielipiteitä asioista esiin vai höpötänkö vain yleisesti asioista?
  • Onko postauksissa liikaa samankaltaisia kuvia (toistoa), eli riittäisikö hieman vähempi kuva aina yhdestä tuotteesta tai aiheesta.? 
  • Mikä on lempi aihepiirinne: askartelu, asunnon remontti, huonekalujen fiksaus, leivonta, ostokset, asukuvat vai jokin muu.?

Olen asettanut itselleni aika tarkat rajat: mitä kuvaan, kuinka pajon näytän ja kuinka paljon kerron itsestäni jne.. Tietysti, koska blogi on suuresti osa minua, niin jonkin verran pääsette katsastamaan elämääni. Mutta koska en kirjoita tätä blogia mitenkään säännöllisesti tai ansainta mielessä, niin en halua antaa liikaakaan itsestäni. Enemmän pidän tätä päiväkirjana itselle ja vinkki nurkkauksena teille. Itse olen huomannut, että blogin myötä olen kuvannut elämääni paljon enemmän ja saanut sitä kautta rakkaita muistoja tallennettua kuvien muodossa.


Mukavaa päivän jatkoa teille ihanat.!!

10.9.2013

KODIN KUKKIVAT KUKAT, VAI MITEN SE MENIKÄÄN...

Mies tuli eräs päivä kukan kanssa kotiin, ja tuli vielä toisenakin päivänä.:D Tarina ei kerro, mitä toiselle, sille ensimmäiselle kukalle kävi.;) Minun kukan hoitotaidoilla ei ollut osuutta asiaan.
Aika pirteä, eikö.?

9.9.2013

SHORTSIT - AI SYKSYLLÄ VAI? NO KUN LÖYTÖJÄ OLI....

Tein löytöjä jälleen. Nyt hieman liian kesäisiä ottaen huomioon vuoden ajan.:)
Tässä teille nyt kuitenkin näytille nämä kun sattui olemaan muutakin kuvattavaa...

8.9.2013

MUUMIMUKIT - SEIKKAILU MUUTTO JA NIISKUNEITI JA RUNOILIJA...

Tosiaan, meinasi aivan kokonaan unohtua. Saimme ystäväpariskunnalta tuliaisia, vaikka sanoin ettei tarvitse mitään tuoda kunhan tulevat itse. He kyselivät siis tuparilahjaa kun tulivat ensimmäistä kertaa uuteen asuntoomme käymään.

Siis jaiks mikä lahja, tykkään niin. <3
- Tässä pientä tarinaa mukista. -
- Kyllä vain, tämä toinen muumimuki on ainakin todistetusti tehty thaimaassa 
eli eivät ole kotimaisia.:/ -
- Toisessa mukissa ei puolestaan lukenut mitään suunnittelu- /valmistusmaasta. -
- Niiskuneiti ja runoilija. -
- Seikkailu - Muutto. -

MAAILMAN HERKKULLISIN KINKKUPIIRAKKA...

Eikös se niin ole, että välillä saa herkutella. Ystäväpariskun kävi meillä kylässä torstaina, niin tuli leivottua. Tarviihan jonkun syödä nuo herkut pois.:>

Tämän kinkkupiirakan takana on ehkä maailman paras kinkkupiirakka ohje. Tämä ei vaan voi epäonnistua, vaikka teen yleensä kevyemmän version, ilman kermaa ja vähärasvaisella kinkulla ja juustolla. Ei tuo nyt niiiin hyvää ollut enää seuraavana päivänä, eikä ulkonäkökään ollut enää niin nams.

7.9.2013

VIIME VIIKONLOPUN TIVOLIN ILOTULITUSTA...

Viime viikonloppuna oli säihkettä, suihkettua ja meteliä. Mahtui joukkoon muutama ihminenkin. Myönnän, innostuin hieman napsimaan kuvia.:)














6.9.2013

KOTIMAAN MATKAILUA - VÄÄKSYN HELMET...

Kävimme miehemme kanssa pienellä reissulla. Olemme tänä vuonna tehneet monen monta pikku viikonloppureissua ja vierailleet jos jonkinlaisissa kaupungeissa ja paikoissa. Oli kyllä niin mukava pikku reissu Vääksyyn, että on pakko kertoa siitä täällä teillekin. Ja vielähän niitä lämpöisiä päiviä näyttäisi riittävän, eli viikonloppuna vaikka nokka kohti Vääksyä.


Ihan ensimmäiseksi kävimme Hippaheikin ja Hillariinan sisustuspuodissa. Mikä ihan sijainti tuolla putiikilla oli, ja ne tuotteet. Niin paljon oli kaupassa kaikkea ihanaa sisustus- ja lastentavaraa, että aion ensi kesänä viimeistään piipahtaa heillä kylässä.
Tämän jälkeen kävimme Kanavan Kunkussa syömässä. Itse söin pizzan ja mies otti hampurilaisen. Valitsemani pizza ei ollut aivan makuuni, mutta miehen hampurilainen oli sitäkin parempaa. Voin myöntää, että kävin muutamaan otteeseen miehen lautasella.
Kanavan Kunkku oli todella idyllinen paikka, yllätyin postiivisesti sen sisustuksesta ja tunnelmasta. Sattui meille siellä yksi hauska tapauskin (omaa hölmöyttä). Palvelu oli nimittäin tiskillä englannksi. Ihmettelimme, että vaikutammeko niin ulkomaalaisilta, että meille puhutaan pelkkää englantia. Hetken ihmetellessämme tätä, meille selvisi tarjoilijan nimikyltistä, että kyseessä oli tosiaan mitä ilmeisemmin ulkomaalainen vaihto-oppilas, joka ei osannut suomea.:D
Tällaisella tarjottimella kannoimme juomat, aterimet ja sen semmoiset.
Sisustus oli mielestäni viihtyisä ja rauhallinen. Ympärillä olevat sisustustuotteet olivat ilmeisesti ravintolan yhteydessä olevasta kaupasta, sillä osassa oli hintalappu. Tuo kruunu teema jatkui myös tuoliin ja pöytiin. Pöydillä oli kruunu kynttilälyhdyt ja tuolit oli veistetty kruunun muotoisiksi.
Ikkunassa komeili myös kruunu. Itselle tuli kovasti vaan mieleen tästä kruunu teemasta kurko lonkero, en vaan tiedä miksi.
Tuota juomaa ei tainnut olla tarjolla, mutta päätimmekin maistaa ruoan kanssa uutta kesäistä makua Olvilta. Tuo maksikka-raparperi siideri oli todella kokeilemisen arvoinen, niin raikasta, marjaisaa ja ihanan väristä.
Aivan vieressä oli Vääksyn kanava, joka täytyi tietenkin samalla katsastaa.

 Kanavan vieressä oli Kanavan Helmi, pikku jäätelökiska vanhaan tyyliin.
Ei muuta kun viikonloppuna Vääksyyn ja nauttimaan vielä viimeisistä auringon säteistä ja lämmöstä...

5.9.2013

ILMAVAA JA KEVYTTÄ YLLE...

Tein vielä yhden kesäisen löydön. Ostin nimittäin ensi kesä silmällä pitäen tällaisen rantatunikan. Jo aikaisemmin katselin tätä mallia kaupassa, mustana tosin. Jätin tuon kumminkin ostamatta koska ajattelin mustan olevan turhan synkkä rantavaatteeksi. Nyt kävi siis tuuri ja sain samanlaisen tunikan mutta pirteän värisenä.
Tähän on helppo yhdistää kesäisiä lempivärejäni, kuten turkoosia ja keltaista. Näillä mennään taas ensi kesänä.

2.9.2013

MIKÄ MAISEMA JA NÄHTÄVYYS...

HÄMEEN LINNA, YHTEEN TAI ERIKSEEN.

Kuten olen jo aikaisemmin todennut, niin kyllä meidän kotimaa on sitten kaunis paikka, varsinkin kesäisin. Kävimme Hämeenlinna taas yksi viikonloppu ja mitkä maisemat sieltä löysimmekään. Suunnatkaapa Hämeenlinnaan jos mielitte katsomaan kauniita maisemia ja järvimaisemaa.
- Nämä sorsat paistattelivat päivää niin leppoisasti ja ihmisiin tottuneesti, 
että luulimme ensin niiden olevan patsaita. -
- Harvoin käy näin. Näin junan tulevan jo lähellä, napsasin äkkiä kameran auki ja klik, otin kuvan. Kuinka kävikään, juna ikuistui kuvaan vaikka luulin myöhästyneeni. Ähäkutti, sainpas kuvan. -
- Melojia, veneilöitä ja kalastajia riitti näin kauniina päivänä. -
 - Siinä se on, Hämeen linna.-
- Taloja aivan junaradan vieressä.- 
- The juna. -
- Ei voi muuta sanoa kun aivan ihania kukkaistutuksia. 
Ja tämä ei ollut ainoa nätti piha tuossa rivitalo rivistössä. Kyllä ne kaikki pihat olivat yhtä upeita. -
- Mitkä pensaat.:o -