22.12.2013

VALKOISIA JOULUKUUSEN KORISTEITA JA PALLOJA..

Päätimme eilen tuoda kuusen jo sisälle. Olin luottavaisin mielin, että kuusi saadaan koristeltua jo hyvissä ajoin. No, ei mennyt kaikki sitten ihan suunnitelmien mukaan. Ongelmaksi muodostui kuusen jalka. Oli kaksi aika isohkoa ongelmaa, 1.) kuusi ei meinannut millään pysyä jalassa pystyssä ja 2.) kuusi ei halunnut olla suorassa sitten millään. Eihän siinä auttanut muu kun painua kuusen jalka ostoksille ja uutta kuusen jalkaa etsimään.

Tänä vuonna panostimme hieman kuusen koristeisiin. Ostinkin muutamia erilaisia palloja joulukuuseen. Tässä niitä ihanuuksia nyt sitten olisi.




 Hieman metsän asukkeja koristamaan jouluista kuusta. Kovin montaa tällaista emme ostaneet, sillä pallojen musta koriste voi tuntua liian synkältä jos kaikki pallot olisivat näit. Ajattelimme ostaa erilaisia valkoisia palloja vielä lisäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun vierailit blogissani. Olen iloinen jos jätät tassun jäljen sivuilleni. Vastaan myös mielelläni kysymyksiinne.(: