15.12.2013

JOULUPÖYDÄN KATTAUS JA JOULULAHJAIDEOITA...

Mitä kuuluukaan jouluiseen kattaukseen ja pöytään. No kauniita astioita, jouluisia servettejä ja hyvää ruokaa. Me emme ole kumpikaan mitenkään suuria jouluruoan ystäviä. Toki voimme maistaa lusikalliset jokaista lootaa, mutta ähkyyn emme taida kumpikaan tulla jouluruoasta, ei toki ikinä ole nälkäkään jäänyt. Kinkkua ja riisipuuroa sivakoimme suihimme kyllä sitäkin hanakammin. Tästä johtuen, emme loihdi mitään erityisiä jouluruokia itse. Pieni ajatus kyllä tuli tänä vuonna jouluruoan suhteen, jos sitä tänä vuonna rohkenisi paistamaan, ah niin ihanan, joulukinkun. Riippuen miehen vanhempien joulusuunnitelmista, voisi  jouluaattona ajatella tekevänsä joulu- eli riisipuuron. Nähtäväksi jää, jouluriisit on varattava kaappiin joka tapauksessa.

Jouluinen kattauksemme koostuu seuraavista astioista ja laseista. Osa on vielä ostos/mietintälistalla.



 

Eli Iittalan kynttilälyhtyjä eksyy joulupöytään kolmin kappalein ja kahta eri kokoa. Iittalan isoon Aalto maljakkoon voisi tänä jouluna ostaa valkoisia tulppaaneja. Lisäksi Iittalan mariskooleja olisi kahden värisenä, valkoisena ja punaisena. En tiedä vielä pääseekö ruokapöytään tänä vuonna kuin tuo valkoinen mariskooli, sillä suunnitelmissa on tehdä valkoinen joulu. Jos ei muuten tule valkoista joulua, niin ainakin joulukoristeiden osalta.




Ruokailutarvikkeina saavat toimia uudet Iittalan Teeman ruokailuastiamme eli sekä ruoka- että syvät lautaset. Lisäksi juomalaseina  Iittalan Kartio juomalasit vihreän sävyisenä (ovat ostettu sillä ajatuksella, että luovat yhtenäisen kokonaisuuden kahviastiaston kanssa, joka on Pentikin vihertävää Inkivääri sarjaa). Tässä kollaasissa on Iittalan Kartio lasi kirkkaana, koska tarkoituksenamme on ostaa tuota Kartio sarjaa myös niitä isompia 40cl kirkkaita laseja. Saa nähdä jos joulupakettiin vaikka ostaisin parit.


Selaillessani Iittalan sivuja huomasin, että tarjolla on myös ihania suorakaiteisen muotoisia tarjoiluastioita. Melkein täytyy joka päivä käydä katsomassa ihan kaupassa, että mikä näistä olisi osavimman kokoinen tarjoiluastiaksi. En tiedä olisiko tuo pitkulaisempi (16x37cm) hyvä ja hieman erilainen ratkaisu salaatin esille laittamiseen ja minkä kokoisia tarjoiluastiaa voisi kuvitella esimerkiksi kesällä liharuokien tarjoiluun. Oih, minä kyllä niin rakastan kauniita astioita ja koriste-esineitä. Yritän muistaa tässä lähiaikoina tai sitten jouluna napsasta kuvaa joulupöydän kattauksesta. Toki, saattaa olla että meidän joulupöydässä ei tosiaan ole kuin se riisipuuro ja kinkku.:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun vierailit blogissani. Olen iloinen jos jätät tassun jäljen sivuilleni. Vastaan myös mielelläni kysymyksiinne.(: