30.10.2012

Vaatteet ja tavarat kiertoon nyt...

Päätin taas tehdä lisää tilaa vaatekaappiini, jotta pääsen uudistamaan tyyliäni. Mitkä ovat teidän perustelunne myydä/lahjoittaa/heittää vaatteitanne pois.? Itselläni on juuri nuo kolme kategoriaa, joihin lajittelen vaatteeni, joita en enää tarvitse.

Ensimmäiseen kategoriaan eli myyntikasaan lähtee vaatteet, jotka vaan kerta kaikkiaan eivät mallaa itselleni, tuntuvat epämiellyttävältä päällä, ovat väärän kokoisia tai yksin kertaisesti niille ei vaan ole löytynyt käyttöä. Väitän, että nykyään olen vielä tarkempi siitä mitä ostan (en mielestäni ole aiemminkaan tehnyt paljoa heräteostoksia, aina tältä ei voi välttyä).

Toiseen ryhmään eli lahjoitus kasaan joutavat useimmiten vaatteet, jotka eivät vaan ole löytäneet juuri sitä oikeaa ostajaa. Lahjoitukseen vien myös usein tavaraa, koska niiden kohdalla postituskulut tulisivat liian suuriksi tuotteen hintaan nähden.

Kolmas ryhmä eli suoraan sanottuna kaatopaikalle joutavat ovat lähes aina käyttökelvottomia vaatteita. Niissä on joko likaa, joka ei lähde pois tai ne ovat muuten aivan loppuun käytettyjä. Minusta tuntuu todella pahalta, että on ihmisiä, jotka kantavat hyvääkin tavaraa kaatopaikalle. En ymmärrä, mikä tämän idea on.? Eikö nuo vaatteet ja tavarat voisi lahjoittaa johonkin hyvän tekeväisyyteen.?

Itse yritän parhaani mukaan pyrkiä siihen, että luovun aina jostain vaatteesta kun ostan uutta. En tarkoita, että jos ostan perus topin, jota käytän muiden vaatteiden alla, että heittäisin tällöin jonkun käyttökelpoisen vaatteen pois. Ei, vaan jos ostan esim. jonkun t-paidan niin pyrin luopumaan jostain vaatteesta, joka kuuluu kategoriaan, tuota käytän sitten joskus ja joka jää todennäköisesti kaapin pohjalle. Lisäksi pyrin ostamaan vaatteita, jotka eivät vanhene, mene siis pois muodista. Jos kumminkin kaapista löytyy jokin sellainen vaate, joka on niin last season omasta mielestään, että sitä ei voi käyttää, niin tällaiset kannattaa yrittää saada joko myytyä tai lahjoittaa pois. Uskon, että joku kehitysmaassa saatta ilostua juuri tästä vaatteesta tai tavarasta.

Lopuksi vielä, muistathan että kaatopaikka ei ole oikea paikka käyttökelpoiselle tavaralle, vaikka se ei enää sinua miellyttäisi. Tässä on muutama linkki, jos etsit paikkaa johon viedä vanhaa tavaraa ja vaatetta:

Fida, ja täältä löydät lähimmän Fidan lähetystorin, johon voit jättää tavaroita, lähetystori.
Punainen risti,
Pelastusarmeija ja
Uff.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun vierailit blogissani. Olen iloinen jos jätät tassun jäljen sivuilleni. Vastaan myös mielelläni kysymyksiinne.(: