23.6.2020

ISTUTUSLAATIKOT YRTEILLE JA HYÖTYKASVEILLE

Tämän kesän projektina oli kokeilla hyötykasvien viljelyä. Ajatus lähti siitä, että vanhempani ovat jo useampana vuonna kasvattaneet omalla pihallaan mm. perunaa, punajuurta, kurkkua, tomaatteja, salaattia, mansikkaa ja niin edelleen. Äiti viljelee taimet siemenistä asti, huh. Meillä olikin nyt mahdollisuus saada tomaattia ja perunaa kokeiluun omille tilauksille. Siitähän se ajatus sitten lähti.

Koska pihamme on hyvin pieni, asettaa se hieman rajoitteita tälle harrastukselle, mutta pienten pähkäilyjen myötä löytyi meille mieleinen ratkaisu. Päädyimme käyttämään Biolanin kasvatusaltaita ja niiden päälle tulevia kasvatussäkkejä. Selasimne verkkokauppoja läpi, mutta emme löytäneet mieluisia "säilytyslaatikoita" näille, joten ei auttanut kuin suunnitella ja toteuttaa ne itse.

Ensin mietimme mitä lähdemme istuttamaan,  minkä kokoiset laatikot niille tarvitsemme ja miten saamme tehtyä niistä mahdollisimman siistit. Materiaalina päädyimme käyttämään ihan raakalankkua, jota kaupasta tarttuikin noin 30 metriä. Ensimmäisestä laatikosta tuli niin  mittatilaustyönä tehty, että toisesta päädyimme tekemään muutaman sentin isomman. Laatikot ovat siis noin 60cm x 40cm. Laatikoiden taustalle teimme erikseen kiinnitettävän sermin, johon on tarkoitus kiinnittää vielä yrteille tarkoitetut laatikot. Laatikoiden alle siirtelyä helpottamaan pyörät. Loppisilaulsena maali pintaan.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun vierailit blogissani. Olen iloinen jos jätät tassun jäljen sivuilleni. Vastaan myös mielelläni kysymyksiinne.(: