Tässä kahdet kesän lemppareiksi muodostuneet kengät. Mukavat jalassa ja käyvät monen asun kanssa yhteen. Näitä aion käyttää myös ensi kesänä enemmän kun paljon.:)
Ensimmäiset, Andiamon kesäkengät ovat olleet yhdet suosikkini, koska niillä on kepeä kävellä ja kengissä on korko, tosin pieni sellainen. Ei siis sellaiset halppis kengät, joissa ei ole pohjaa juuri ollenkaan. Nämä olivat löytö kirpputorilta. Näitä / tämän tyylisiä kenkiä kuolasin jo kaupassa, mutta en uskaltanut ostaa, sillä en tiennyt olisivat jääneet käyttämättä. Hyvä löytö siis.
Nämä toiset kengät ovat Anttilasta löytyneet, oliva vielä alennuksesta eli kengille ei montaa euroa hintaa jäänyt. Tällaiset kengät haluaisin myös hieman laadukkaampana. Kenkien ulkonäkö miellyttää silmääni ja siksi nämä ovat jalkaani sujahtaneet myös enemmän kun monta kertaa. Valitettavasti kengissä on melko ohut pohja, joten pidemmän matkan käveleminen esim. mukulakivillä väsyttää jalkapohjaa. Mutta nämä eksyvät myös ensi kesänä jalkaani.
Eli yhteenvetona: aivan ihanat kengät, jotka todistivat, että tällaisten kenkien ulkonäkö tosiaan on mieleeni. Miinuksena tosiaan se, että molemmissa kengissä saisi olla hieman enemmän korkoa tai pohjan paksuutta. Mutta vallan kelpo popottimet, ja millä hintaa.:)
Tästä tulikin mieleeni, että ensi talveksi haluaisin löytää saapikkaat, jossa olisi:
- matala korko (ei siis korkokengän korkoa)
- musta pääväritys, mutta niissä saisi olla esim. kultaisia yksityiskohtia,
- silti hillityt, ei liian prameat,
- lämmin sisusvuori,
- polveen asti ulottuva varsi tai hieman polven alle,
- vetoketju sivussa,
- ja mitähän vielä.:D
Saa vinkata jos tällaiset astelevat eteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun vierailit blogissani. Olen iloinen jos jätät tassun jäljen sivuilleni. Vastaan myös mielelläni kysymyksiinne.(: