Suhteeni lehtiin ja erityisesti sisustuslehtiin on hieman kaksi jakoinen. Toisaalta rakastan sisustuslehtiä ja kaikkea kaunista ja nättiä ylipäätänsä. Saadessani sisustuslehden käsiini, silmäni etsivät malttamattomina pingispallon lailla aina vaan yhä hienompia ja hienompia yksityiskohtia, joita lehdet ovat pullollaan. Toisaalta en jaksa keskittyä kauaakaan lehden lukemiseen, pääasiallisesti siis silmäilen lehtiä (en siis lue). En tiedä johtuuko juuri edellisestä se, että en raaski ostaa sisustuslehtiä marketeista vaan poimin ne kotiini käytettynä ja "vanhoina" kirpputoreilta.
Olen ajatellut, että en koe tarvetta ostaa lehtiä uutena, sillä sisustustyylit eivät vanhene, vaan oikeastaan paranevat ajan myötä, sillä ajan myötä löydät sen oman tyylisi tuosta lukuisasta ja täysin markkinoidusta ympäristöstä. Tahdotko sisustusesineen tai -tuotteen nyt ja heti, vai haluatko sen myös vielä muutaman kuukauden ja vuoden päästä nähdessäsi sen sisustuslehdessä.
Sisustuslehdet, blogit, mainokset ja ohjelmat tyrkyttävät ja kohdentavat meille aina tietynlaisia sisustusesineitä (pätee myös kaikkeen muuhunkin, kuten vaateteollisuuteen) tiettyyn aikaan. Nyt ns. IN ovat tietyt tuotteet, jotka viiden vuoden päästä ovat jo OUT ja ne taas korvaavat uudet IN -tuotteet. Tämä jatkuvassa sesongissa eläminen on oikeastaan aika uuvuttavaa. Kaikki ihmiset nauttivat kaikesta kauniista, kukin oman maun mukaansa. Meille myydäänkin kauniita tuotteita täydellisillä kuvilla ja mielikuvilla, jotka hetken päästä häviävät tästä markkinakuvasta sesongin vaihduttua. Meitä siis ohjaillaan näillä toistuvilla mainoskuvilla tv:ssä, blogeissa ja jokapuolella. Oletko (koskaan) huomannut pukevasi päälle jotain, jota pidit mitä puistattavampana vielä vuosi sitten. Naureskelit kuvastossa keimaileville naisille, joilla oli legginssit jalassa. Ja taisit vielä sanoa, että "Minä en ikinä tuollaisia pierukalsareita jalkaani vedä. Sama kun menisin treenikalsarit jalassa juhliin." Mutta kas, kun nuo aikaisemmin verkkokalvoasi kirvelleet legginssit "kaunistavat" vaatekaappiasi ja löydät niistä nykyään monta hyvää puolta. Olet siis saanut siedätyshoitoa ja olet oppinut pitämään tai suorastaan rakastamaan tätä ennen mielestäsi rumaa vaatekappaletta.
Sisustuslehtien (ja myös blogien) voima on siis melkoinen. Aina välillä pysähdyn pohtimaan itseäni sisustajana. Tahdonko jotain, koska se on IN ja näen tietyn tyylisiä asioita lehdissä ja blogeissa. Annanko jonkun ostaa minuteni vai rohkenenko luoda jotain omaa. Kunnioitan ihmisiä ja bloggaajia, jotka rakentavat uutta ja omaa, tuovat suosittujen tuotteiden rinnalle halvempia, ekologisempia ja omatekoisia ratkaisuja.
Tulihan painavaa tekstiä... Loppukevennykseksi voinkin todeta, että ostin juuri parit lehdet kirpputorilta. Oli vaan niin pakko hakea inspiraatiota taas.:D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun vierailit blogissani. Olen iloinen jos jätät tassun jäljen sivuilleni. Vastaan myös mielelläni kysymyksiinne.(: