Viikonloppu oli ihanan rentouttava, sillä olimme vain kotosalla. Minä askartelin viimeiset joulukortit valmiiksi, miehen isä ja täti toivat meille joulukuusen odottamaan sekä miehen vanhemmat kävivät meillä saunomassa. Siitä oli viikonloppumme tehty.
Mitä Brita kakkuun tulee, niin olen nyt kaksi kertaa tehnyt kyseisen kakun, enkä voi ymmärtää, että kuinka tuo pohjan/päällisen puolittaminen oikein onnistuu siististi. Ensimmäisellä kerralla yritin ohjeen mukaan puolittaa pohjan ja laittaa toisen puolen päälle ikään kuin kanneksi. Ei se lopputulos kovin nätti ollut. Tällä toisella kertaa päätin heittää täytteen vaan päälle kun tuntui jälleen niin epätoivoiselta saada pohjaa irti pelliltä. Pohja oli kyllä uunissa maksimi ajan ja vaikutti ihan kypsältä, joten en voi ymmärtää, mikä menee aina pieleen. Joten nyt joudutte tyytymään lainattuun kuvaan Pirkan sivuilta. Ja ohje ei muistaakseni ollut tämä Pirkan sivuilta löytyvä. Kertokaahan niksit kuinka saada Brita -kakku onnistumaan.(:
Joulukuusi odottaa jo sisälle pääsyä, mutta pari viikkoa täytyisi vielä malttaa elää tuon pikku kuusen kera, ennen kun nostetaan isompi kuusi sisään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun vierailit blogissani. Olen iloinen jos jätät tassun jäljen sivuilleni. Vastaan myös mielelläni kysymyksiinne.(: