Joulu on enemmän kun lähellä, enää yksi yö jouluaattoon. Sitten taukoaa kaikki työ ja on aika rauhoittua. Monet lähtevät jouluksi tai ennen joulua reissuun. Miten te lukijat, onko teillä perinteenä matkustaa jonnekin jouluna? Me kävimme toissa viikonloppun Tallinnassa kun vanhempani antoivat meille ja veljelleni joululahjana joulumatkan Tallinnaan. Tässä muutama kuva kera pienen sepustuksen missä kävimme. Hirveästi ei tullut kuvia otettua ja kuvaajana toimi pääasiassa mies.
Lähdimme matkaan Sirpan matkojen kautta eli linja-auto kulki meidän mukanamme Tallinnassa.
Vanhan kaupungin katuja ja joulukatu. Vanhasta kaupungista löytyi todella viihtyisä ja erikoinen ravintola, keskiaikainen Olde Hansa. Kävimme illan päätteeksi syömässä kyseisessä ravintolassa. Ravintolassa oli siis keskiaikainen teema, pöydät olivat puuta, ruoka ja tarjouluastiat olivat hyvin vanhan ajan henkeen sopivia ja taustalla musiikkiesityksiä, jotka loivat viimeisen silauksen keskiajan tunnelmaan. Kannattaa ehdottomasti käydä kyseisessä paikassa, sillä ruokakin oli hyvää.
WC:t keskiajan tyyliin. Käsienpesu "hanassa" oli jäljitelty keskiajan tyyliä. Kippoon kyllä tuli vesi letkua pitkin. Ihan kaikkien ei siis tarvinnut pestä käsiä tuolla muutamalla litralla.:)
Ruokailun jälkeen kierros joulutorilla ja jälkiruoat toiseen ravintolaan nauttimaan. Valitettavasti en huomannut ottaa kuvia tuosta ravintolassa. Sielläkin tarjoilijat olivat pukeutuneet erikoisiin asuihin. Harvoin suomessa tällaista heittäytymistä näkee ravintoloissa.
Joulupukki ajoi tätä joulutorin junaa. Turistit olivat tästä junasta selvästi innoissaan, sillä vaunut olivat täynnä matkustajia.
Loppuilta/yö menikin kylpiessä, sillä hotellissamme oli kylpylä, joka oli auki aina kymmeneen asti. Oli mukava pulahtaa poreisiin pitkän päivän jälkeen, mikä sen parempaa. Kyllä muuten uni ainakin maittoi.
Tulihan käytyä pitkäst aikaa Tallinnassa. Tämä oli itseasiassa minun toinen kerta Tallinnassa. En siis ole kovinkaan usein käynyt kyseisessä paikassa, mutta sitäkin enemmän reissaillut hieman kauempana. Tykästyin kyllä Tallinnaan ja aion kyllä mennä uudelleen. Mitä te olette tykänneet Tallinnan reissustanne? Entä kuinka usein käytte Tallinnassa.?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun vierailit blogissani. Olen iloinen jos jätät tassun jäljen sivuilleni. Vastaan myös mielelläni kysymyksiinne.(: