24.5.2017

Mustavalkoinen sisustus ja koristetyynyt

Pari vuotta sitten lopetin eräässä työpaikassa ja sain läksiäislahjaksi Pentikin lahjakortin. En ole osannut päättää mitä todella tarvitsisin, niin ei ole tullut ostettua mitään. Nyt uhkasi voimassaoloaika umpeutua, joten täytyi keksiä, että mitä sitä oikeasti voisi tarvita.

Pentikin astiat ovat ehkä liian erityylisiä nykyisen tyyliini kanssa ja koriste-esineitä en tarvitse yhtään lisää. Pentikillä on kyllä jo pidempään ollut myynnissä se ihana puuhevonen, mitä olen kuolannut jo pidempään, mutta en vaan ole keksinyt mihin sen sijoittaisin. Lisäksi Pentikin mallistossa on metallinen puu, jossa on lasikoristeita, mutta senkin suhteen sama ongelma, mihin sen sijoittaisin.

Pariin otteeseen kävin liikkeessä kiertelemässä ja pohtimassa, että mikä olisi se mitä juuri meidän asunto kaipaisi. Pentikillä oli kyllä aivan ihania kuoseja koristetyynyissä ja pöytäliinoissa, mutta koska keittiöstä puuttuu vielä verhot, niin en uskalla ennen verhojen löytymistä ostaa uutta pöytäliinaakaan. Tästä johtuen päädyin valitsemaan koristetyynynpäälliset olohuoneeseen uusille sohville.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun vierailit blogissani. Olen iloinen jos jätät tassun jäljen sivuilleni. Vastaan myös mielelläni kysymyksiinne.(: