30.7.2016

PITSIÄ, VALKOISTA, MUSTAA KESÄISEEN HELLEPÄIVÄÄN

On kyllä tällä viikolla ollut monta hellepäivää, ei siis ihmekään jos viikonloppuna emme pääse ihan samoihin asteisiin. Tässä siis erään hellepäivän asuni. Kuten tästäkin asusta huomaa, niin minun ehdottomina suosikkeina vaatteiden suhteen ovat edelleen musta ja valkoinen sekä näiden lisäksi myös pitsi. Shortsien puntit ovat pääasiassa pidentyneet, mutta toki minulta löytyy vielä muutamat tällaiset vähän lyhyemmätkin shortsit.




28.7.2016

KESÄLOMAREISSU KESÄ-SUOMESSA

Olemme joka kesä pyrkineet käymään jossain Suomen kauniista kaupungeista. Tällä kertaa suuntana oli Pirkanmaa. Minulla on monta kertaa käynyt mielessä, että olisi kiva käydä  Kangasalalla automuseossa. Tänä vuonna tuo ajatus pääsikin toteutuksen tasolle.

Automuseo sijaitsi kauniilla paikalla Kangasalan harjun päällä, josta oli komeat maisemat alas järvelle. Alas vei isohkot portaat, jotka jätimme ainakin tällä kertaa kipuamatta, ehkä ensi kerralla sitten. Kannattaa siis varata rutkasti aikaa ja hyvät kengät, mikäli haluaa mennä alas ja kivuta ylös.
Ylhäällä oli siis automuseo ja kahvila. Automuseossa oli monen moista autoa ja mopedia, jotka olivat päässeet jo kunnioitettavaan ikään. Museossa kierrellessä jaksoi ihmetellä, että miten autot ovat säilyneet niin hyvin. Olihan niitä toki kunnostettu, mutta silti.

Aivan alussa oli tällainen vanha parkkimaksutolppa, muistatteko nämä vielä? Tuohon sai laittaa halutessaan euron pääsymaksun, mitäänhän museo ei varsinaisesti maksanut. Halusimme ilman muuta osallistua museon ylläpitokustannuksiin, sillä museosta löytyi kunnioitettava kokoelma vanhoja autoja. Laatikossa olevaan autoon syttyi valot kun maksoit "pääsymaksun".


Tämä alla oleva komistus on toiminut 30-luvulla paloautona, uskomatonta kuinka kaikki onkaan mennyt eteenpäin. Sen enempää sammutuksesta tietämättä aavistelen, että nykyisissä paloautoissa on hieman enemmän vettä kuin tuo 300 litraa ja huippunopeuskin taitaa olla enemmän kun 80km/h.




Ylhäällä katossa roikkui komea rivistö vanhoja mopoja. Tuosta yhdestä emme oikein ottaneet selvää, että onko se rinnastettavissa enemmänkin nykyisiin sähköpyöriin kuin mopoihin.


Seuraavaksi on kokoelma näistä kauniista autoista, on Neuvostoliiton lahjaa, mini-autoa ja todella vanhaa autoa (1928). Jokaisen auton vieressä olevasta kyltistä voi lukea infoa autosta kuten mm. merkki, malli, valmistusvuosi, omistaja jne..







Usein sitä tulee käytyä ulkomailla museoissa ja kirkoissa, mutta miksipä emme tutustuisi niihin myös täällä kotimaassa. Nauttikaamme tästä kauniista kotimaastamme ja sen tarjoamista nähtävyyksistä, edes näin kesällä.

22.7.2016

KESÄN EHDOTON YKKÖSJUOMA

Tässä jokin aika sitten oli aihetta juhlaan ja maistelimmekin miehen kanssa pullollisen kuplivaa, joka oli jäänyt kaapin perällä joistain juhlista. Haluankin siis jakaa teille ehdottoman kuplivan juoma suosikkini eli J.C.LeRoux:n. Tämä vaan on niin hyvää, jos siis tykkää makeasta, kuten minä. Sopii mielestäni erityisesti kesään ja naispuoleisen ihmisen juhlaan.




21.7.2016

KESÄVAATTEITA KIRPPISHINNOIN

Parin viikon ajan olen suunnitellut kirpputoripöytää tai ylläpitänyt sitä, sillä minulla on vielä loppuviikon ajan kirppispöytä varattuna. Yllättävän aikaa vievää puuhaa tuo kirpputoripöydän pitäminen kyllä on, vaikka ei tuo yllätyksenä tullut, sillä minulla on ollut tapana vuokrata pöytä joka kesä. Joka päivä sitä on tullut käytyä siivoamassa pöytää, sillä se on aina käännetty ympäri, mutta olen tuosta näyssä oikeastaan vaan mielissäni, sillä sehän tarkoittaa sitä, että ihmiset ovat olleet kiinnostuneita tuotteista.

Paljon on kyllä vaatteita ja tavaraa jo mennyt, mutta jonkin verran niitä vielä pöydästä keikkuukin, eikä kaikki tavarat ikinä kaupaksi menekään. On sattuman kauppaa, että reilun viikon sisään se oikea ostaja osuu kohdalle. Välillä ihmettelen, että miten tuo ja tuokin meni, mutta olenhan minäkin ne joskus ostanut ja niitä tarvinnut. Haluankin tämän postauksen myötä kannustaa ihmisiä kierrättämään vaatteita ja tavaroita, sillä kierrättämällä voimme tässä nykyisessä kulutushysteriassa antaa tavaroille hieman pidemmän elämän ja säästää luontoa. Pienenä bonuksena myyjälle ja ostajalle hyvä mieli sekä ostajalle hieman sitä käteistä.

Tässä kuvaa vaatekaapin siivousurakasta. "Miksi mulla ei ole mitään päälle pantavaa!".  Onhan mulla, kysymys vaan kuuluu, löydänkö sen oikean vaatekokonaisuuden, kuten aikaisemmassa postauksessanikin totesin (postaus löydettävissä täältä).


Oikein mukavaa kesäpäivää ja poiketkaahan toreille ja kirpputoreille.:)

8.7.2016

KESÄSTÄ ASUA MAALLE TAI MÖKILLE

Countryside

Countryside by tyylikeiju featuring strap sandals
  

Tässä olisi ehdoton ykkössuosikki asukokonaisuus mökkeilyyn ja miksi ei vaikka kaupungille. Tästä löytyy sitä jotain maaseudun rauhaa, luonnollisuutta mutta myös tyylikkyyttä. Oiva asu siis vaikka shoppailuun, ehkä kuitenkin hieman pidemmillä shortsin lahkeilla.:)

6.7.2016

VAATEKAAPIN TYHJENNYSTÄ JA ASUKOLLAASEJA

Olen jäänyt koukkuun tähän asukokonaisuuksien luomiseen, kuten olette varmasti täältäkin jo huomanneet. Olen aina tykännyt vaatteista, tykkään että ne näyttävät oman tyylin mukaisilta (tyyli kyllä muuttunut ajansaatossa) ja tuntuvat mukavilta. Myönnän, että minulta löytyy monta vaatetta, jotka miellyttävät omaa silmää, mutta niitä ei vaan tule pidettyä. Nämä vaatteet, jotka miellyttävät omaa silmää, mutta ovat silti jääneet pitämättä voidaan jakaa ainakin kolmeen eri kategoriaan: niihin jotka eivät tunnu mukavilta/omalta päällä, niihin jotka eivät löydä vastapariaan vaatekaapista ja niihin joille löytyy käyttötarkoitus vain harvoin.

Mielestäni vaatteissa on tärkeää kokea itsensä itsevarmaksi, mikä olisikaan inhottavampaa kun pohtia hameen lyhyyttä tai farkkujen tiukkuutta, sen sijaan että saisit keskittyä itse asiaan kuten kavereiden kanssa jutusteluun, koulussa esityksen pitämiseen tai töissä palaveriin.
On myös tärkeää, että vaatteet sopivat yhteen, jolloin annat huolitellun vaikutuksen ja usein myös tunnet itsesi tällöin valmiiksi isoihinkin koitoksiin. Sitten on tämä viimeinen joukko vaatteita, joita vaan täytyy olla vaatekaapissa esimerkiksi hääjuhlia varten. Näitä asioita koitinkin pohtia kun siivoilin tuossa vaatekaappiani, eli mikä on se todellinen syy miksi jotkut vaatteet lojuvat kaapissa ja tulevatko ne tekemään sen myös jatkossa. Jos en uskonut pukevani vaatetta lähiaikoina tai edes keksinyt, minkä kanssa voisin vaatetta käyttää, niin heitin vaatteen surutta kirpputorille menevään kasaan. Myönnän, paljon jäi varmasti vielä vaatteita, jotka jatkavat hyllyillä notkumista, mutta askel parempaan ja ennen kaikkea siistimpään vaatekomeroon.

Uskon, että nyt tehdessäni useampia erilaisia asukokonaisuuksia, minulle selkiytyi entisestään minkälainen oma tyylini on, mitä vaatteita voin yhdistellä keskenään ja mitä vaatteita tulisi mahdollisesti hankkia, jotta vaatekaapista tulisi vielä käyttökelpoisempi. Tässä siis muutama puute vaatekaapissani: valkoinen ja sininen ohut neule, mustat ja valkoiset caprit ja jokin kevyt ja siisti valkoinen hihaton/paita. Aivan perusjuttuja siis.

Nyt täytyisi siis kurkata tuonne omaan vaatekaappiin ja yhdistellä sieltä vastaavia asukokonaisuuksia kun mitä kollaaseihin sain koottua sekä mahdollisesti kuvata ne (en varmasti saa aikaiseksi:)), että muistan kiireisenä aamuna.

2.7.2016

SUMMER IS CRAZYYY

Innostuin vielä iltasella tekemään teille tällaisen kollaasin, minkä tyylistä asustetta sitä todella päälleni tälle päivää valikoitu. Hieman kuitenkin erilaista kun mitä eilen lähdin pyörittelemään.


Summer Party


Tämän kaltainen kokonaisuus todistettiin jo juhannuksena hyväksi vaihtoehdoksi, joten saa koristaa ylläni tänäänkin. Mitä pidätte? Jos muistan niin napsasen illalla vielä kuvan ihan todellisista vaatteista, melko samanlaiset ovat kumminkin. Ps. tekstin otsikossa on erään naislaulalajan biisin nimi, jota päivänsankarin kanssa kuuntelimme muinoin. Löytyipä molemmilla tämän laulajan levykin.

1.7.2016

MEKKO KESÄN JUHLIIN

Huomenna olisi hyvän ystäväni kolmekymppiset ja niihin liittyen mietin tässä, että mitähän kummaa sitä taas laittaisi päällensä. Juhlapukeutumiseen oman haasteensa luo se, että kutsussa pyydetään varustautumaan niin, että pärjää sekä sisällä että ulkona monipuolisessa juhlamaastossa. Ehkä onneksi huomiselle on luvattu lämpöistä ilmaa, niin vilukissakin tarkenee myös ulkona. Tosin voi olla, että nuo uhatut hellelukemat asettavat omat haasteensa pukeutumiselle.:)


Wedding Dress


Tällaisilla mekoilla kelpaisi kyllä juhlistaa, valitettavasti ihan yhtä kesäistä mekkoa ei taida minun vaatekaapista tällä hetkellä löytyä. Ehkä näette vilauksen blongin puolella siitä mitä päälle todellisuudessa eksyi.