Tänä jouluna paketoin jo aikaisemmilta vuosilta ostamiimme papereihin lahjat, joten ei noista lahjoista kovin ekologisia tullut. Vanhempien paketeille ostin kaksi kierrätyspaperi lahjapussia ja koristelimme ne. Mies omille vanhemmilleen ja minä omilleni.
J koristeli lahjapussin näin. Leikkasi lahjapaperista palaset molemmille puolille ja lisäsi stanssattuja kukkia pari tsipaletta minun houkuttelemana. Saattaapi olla, että oli viimeinen kerta kun moiseen hommaan saan hänet houkuteltua. Ei kuulemma ole hänen sormiaan tehty noin pienten tilpehöörien askarteluun.:D
Itse stanttasin myös parit kukkaset ja yhden kakkupaperin pussiin. Leimasin kulmiin tribaalit ja valmis. Noin niin kun lyhyesti ja ytimekkäästi. Kolme eri kertaa noita kukkia sitten liimailtiin paikoilleen ennen kun päätyi lahjan saajalle.:D Onneksi olivat kiinni kaksipuoleisella teipillä, niin oli helppo läntätä uudestaan kiinni.
- Lahjapaperit, teipit ja rei´ittäjät esille ja ei muuta kun paketoimaan.-
- Virallinen lahjapaketoinnin valvoja, tonttu-Toljanderi.-
Tässä taitaa olla joulupostaukseni tältä joululta, sillä en tahdo muista otettuja / muilta otettuja kuvia laittaa tänne esille. Haluan kunnioittaa jokaisen omaa yksityisyyttä, enkä viitsi edes kysellä joka tilanteessa kuvauslupaa. Helpompi vetää tiukka raja heti alkuun.
Tonttu-Toljanderi halusi toivottaa hyvät uudet vuodet jos emme enää näe.(:|>*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun vierailit blogissani. Olen iloinen jos jätät tassun jäljen sivuilleni. Vastaan myös mielelläni kysymyksiinne.(: