Askartelin tässä taas eräänä päivänä ja huomasin, että valmiita kortteja on laatikoissa jo muutamia. Päätinkin, että uskallan esitellä niitä nyt blogissani. Aina on pelko, että joku jolle on aikeissa antaa kortin niin eksyy blogiin. Haittaako tuo toisaalta, eihän hän voi tietää, mikä kortti juuri hänelle on lähdössä.
Mielestäni on ihanan haasteellista keksiä ja miettiä millainen kortti kellekin olisi sopiva. On mietittävä ensiksikin värejä. On olemassa ns. miesten ja naisten sekä lasten ja aikuisten värejä. Kortin saajan iällä on siis merkitystä siihen millainen kortti tulee olemaan värtitykseltään. Lisäksi on otettava huomioon tietty itse kohdehenkilön värimieltymykset. Usein lähdenkin liikkeelle juuri kortin väristä ja jos tiedän jo kortin saajan niin hänen lempiväreistään. Mikäli en varsinaisesti tiedä kortin saajan lempiväriä niin mietin millainen henkilö on ja millaisen mielikuvan mikäkin väri tuo minulle kun mietin kyseistä henkilöä.
Oman haasteensa tuo myös korttipaperien kuosit, joihin pätee lähes sama logiikka kuin noihin väreihin. Paperien eri värejä ja kuoseja sekoittaessa tulee muistaa välttää sitä, että kortista ei tule liian kirjavaa ja sekavaa.
Haastavaa on löytää juuri oikeita kuvia/leimasimia. Itse koitan selvitä mahdollisimman vähillä tarvikkeilla ja yritänkin ostaa mahdollisimman monikäyttöisiä leimasimia ja stansseja. Parhaita leimasimia ovat tietysti ne, joista keksii kortteja niin miehille ja naisille kuin lapsille ja aikuisille. Useinkaan tämä ei kyllä onnistu ihan noin vain.
Viimeiseksi usein tapahtuva sommittelu on aikaa vievää. Mihin mikäkin kuva istuu parhaiten. Entä mikä asetetaan päällimmäiseksi ja mikä alimmaiseksi.
On siis monta asiaa, joita korttien tekijä tulee pohtineeksi korttia tehdessään, kuka automaattisesti alitajunnassaan jo alkumetreillä ja kuka pakon sanelemana, jotta saa kortin valmiiksi.
Loppuun vielä kortti, joka on yksi ensimmäisistä tekemistäni korteista.
- Tämän kortin tulee samaan isäni, joka pelaa golffia. Ehkä hieman liian vaalean sininen tuo kortin pohja, mutta tämä on tehty tosiaan alkuaikoina kun materiaaleja ei vielä ollut juurikaan. -
- Korttipohja on siis puolikas A4:n, johon on liimattu tummemman sinisen sävyinen paperi. Kuvan olen ihan vaan tulostanut tulostuspaperille ja liimannut päällimmäiseksi. Rusetti on tehty kirpputorilta ostamastani samettinauhasta tuomaan eloa korttiin. -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun vierailit blogissani. Olen iloinen jos jätät tassun jäljen sivuilleni. Vastaan myös mielelläni kysymyksiinne.(: