Olen innostunut kaikesta vanhasta ja
käsintehdystä materiaalista sisustuksessa. Usein nuo vanhat tekstiilit ja
tuotteet kaipaavat tarkoin valitun paikan tai jonkin sortin tuunausta.
Varsinkin tässä meidän pienessä kaksiossa sisustustuotteiden tarkoin valitulla
paikalla on suuri merkityksensä, ettei tule liian täyden ja tunkkaisen oloinen
yleiskuva. Täytyisi myös malttaa laittaa osa tavaroista pois joskus.
Sain jokin aika sitten erilaisia käsintehtyjä
pitsiliinoja, joihin ihastuin heti. Hetken aikaa meni ennen kuin keksin liinoille
paikan. Pitsiliinat, varsinkin nuo beigen/luonnonvalkoisen tai harmaan väriset
pienet liinat sointuvat ihanasti puisten ja valkoisten huonekalujen sekä
koriste-esineiden kanssa. Suurin osa liinoista koristaa ihan niille alunperin
tarkoitetulla tavalla eli liinoina mutta jotain uutta halusin kehitellä osasta
liinoista. Sainkin äidiltäni loistavan vinkin, että liinoja voi muotoilla
sokerin ja veden avulla. Mielestäni nuo onnistuivat ihan hyvin siihen nähden,
etten ollut aikaisemmin tuollaista tekniikkaa kokeillut. Pitsiliinakipoista tuli erikoiset ja
nätit, ja mikä parasta nuo voi pestä ja ottaa uudelleen käyttöön vaikka
liinana.
Kuinka te olette hyödyntäneet vanhoja
pitsiliinoja.? Itse en ainakaan raaski esim. leikellä noin nättejä liinoja.
Tietysti muutamalla pistolla taitava käsityöläinen saisi tehtyä niistä vaikka
mitä hienoa. Sattuisiko jollain olemaan edullisesti kierrätykseen esim. n. 60cm*60cm
kokoista pitsiliinaa (saa olla pienempikin), joita löytyisi vaikka kaksi
samanlaista/-tyylistä.? Yksi projekti olisi mielessä, mutta sopivan kokoiset
liinat vielä puuttuvat. Jos tämän päivän kirpputorikierroksella onnistaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun vierailit blogissani. Olen iloinen jos jätät tassun jäljen sivuilleni. Vastaan myös mielelläni kysymyksiinne.(: