2.11.2015

KEITTIÖN ALAKAAPPIEN ASENNUS..

Remontista oli tässä vaiheessa takana jo suurin osa (ainakin minun mielestäni) ikävimmistä töistä. Tästä eteenpäin tapahtui paljon, nopeasti ja näkyvästi. Nyt alkoi siis oikeasti pikku hiljaa näkemään millainen keittiöstä tulisi. Kuinka ihanaa ja palkitsevaa kun vihdoin alkoi nousemaan seinille jotain uutta.

Seuraavaksi asennettiin alakaappien rungot, joissa olivat jalat ja laatikoiden kiskot jo valmiina. Alakaapit ovat huomattavasti helpommat asentaa kun yläkaapit. Hieman joutuu alakaapeissakin noiden säädettävien jalkojen kanssa säätämään. Meillä varsinkin joutui jalkoja hieman rullailemaan, koska emme vaihtaneet lattiaa ja kappas, osan keittiökalusteiden alta löytyikin vain sementtilattia, tosin tätä osasimme jo odottaakin. Noh, jämäpaloista sai mukavasti paikkailtua tuota puutetta ja loput korjasi tosiaan tuo jalkojen säätövara. Myös alasokkelin kanssa joutui hieman kikkailemaan, koska kuten kuvasta näkyy niin vanha sokkeli on tullut aika paljon edemmäksi. No, kyllä tekevä aina keinot keksii. Kun asennat alakaappeja niin muistathan huomioida ennen seinään kiinnittämistä myös pöytätason korkeuden. Tämähän on ollut hyvä tietenkin tiedostaa jo kun yläkaappeja on lähdetty kiinnittämään, jotta työskentelytila jää sopivaksi, eikä kaapit tule väärällä korkeudelle. Kaikki kun vaikuttaa kaikkeen loppujen lopuksi.:) Tässä työvaiheessa ei voi olla liian tarkka, varsinkaan jos on itse tarkka näissä asioissa.



 Muutamaan runkoon joutui leikkaamaan reiät mm. pistorasioille, vesijohdoille, viemärille sekä altaan kiinnikkeille.