25.10.2015

KEITTIÖN YLÄ- JA ALAKAAPPIEN KIINNITTÄMINEN

Kun olimme maalanneet katon ja seinät sekä kasanneet suurimman osan kaappien rungoista, tuli vuoroon yläkaappien kiinnittäminen paikoilleen. Tässä työvaiheessa isäni tuli auttamaan meitä, sillä tässä on ihan hyvä olla kyllä kaksi miestä, jos suinkin vaan on mahdollista. Runkojen kiinnittämisen kanssa täytyy olla erityisen tarkkana, jotta yläkaapit tulevat suoraan. Me käytimme apuna seinään porattua lautaa, jonka päälle yläkaapit oli helpompi asetella ja ne menivät helpommin suoraan. Meillä oli tässä työvaiheessa apuna myös Bosch:n Quigo linjalaaseri sekä rakenneilmaisin. Näiden avulla kaappien suoraan laittaminen oli helpompaa ja seinän sisällön "näki" paremmin (sähkö- ja vesiputket).

Meillä kaapin runkojen asentamista helpotti se, että vanhojen runkojen paikalle tuli samankorkuiset rungot, vain runkojen leveys vaihteli hieman. Myös ylä- ja alarunkojen väliin jäävän välitilan koko muuttui hieman, sillä välitilan laatan koko muuttui myös, ja jotta laatat näyttäisivät hyvältä paikoilleen aseteltuna, tuli välitilan korkeutta muuttaa. Välitilan laattojen koko ja niiden asettelu välitilaan on siis hyvä tietää jo tässä vaiheessa, jotta vältytään ikäviltä yllätyksiltä. Yläkaappien runkojen asentamiseen kannattaa varata riittävästi aikaa, sillä tässä työvaiheessa ei kannata hätiköidä.







Suunnilleen tässä vaiheessa aikaa remonttiin oli mennyt viikko. Tämän jälkeen pidimme pari lepopäivää ja kävimme mm. ystävillä kylässä. Aivan täysin emme remontoimatta toista päivää enää olleet, vaan aikaa vierähsti hieman noiden loppujen sementtiroiskeiden irroittamisessa. Meillä vanhat laatat olivat tosiaan niin kovaa kiinni, että pelkästän laattojen irroittamiseen voinee laskea aikaa kuluneeksi 2-3 päivää. Tuo irroittaminen oli kyllä yhtä tuskaa, kun laatoista irtosi kerralla millin paloja.




20.10.2015

SEINIEN MAALAAMINEN JA KEITTIÖKAAPPIEN RUNKOJEN KOKOAMINEN

Uudet kaapit kannettuna sisälle, kaaos oli mitä ihanin! Onneksi seuraavana päivänä saimme kuskattua vanhat puretut kaapistot, mutta hetken aikaa mentiin "tuplakaapistoilla". Näitä laatikoita oli oikeasti joka paikassa, tässä ei siis ole kaikki.




Hetken aikaa näitä palikoita sai pyöritellä, että tiesi mikä mikäkin osa oli.





Nämä vedettävät laatikot olivat hieman haastavampia kasata alkuunsa, koska normaalin kaapin rungon lisäksi kaappiin tarvitsee kiinnittää kiskot sekä koota itse laatikot (3kpl). Lisäksi oman haasteen näiden laatikoiden kokoamisessa toi se, että me emme olleet edes nähneet tällaisia nykyaikaisia kiskoja ja laatikoita. Mutta kun juonesta pääsi kiinni, niin kyllähän näitä kasaili. Yhteen maijaan nämä laatikot olivat kyllä aika työläitä koota, mutta ajattelimme, että miehestä on enemmän hyötyä maalaamisessa, kittaamisessa ja muissa sen semmoisissa töissä, ja minusta taas laatikoiden kasaamisessa.




 
"Hetken" päästä näitä laatikoita olikin melko paljon, eivät kaikki mahtuneet edes yhteen huoneeseen.


Tässä hieman maaleja, joita käytettiin seinien ja katon maalaamisessa.


Ja tässä on keittiön ruokailupuoli ja katto saanut vissiin toisen maalikerroksensa.
 
Kysykäähän jos jotain haluatte erityisesti tietää. Aivan kaikkea ei aina muista kirjoittaa, lisäilen kyllä postaukseen, jos huomaan myöhemmin unohtaneeni jotain oleellista. Mutta eiköhän tässä tullut pääpiirteissään kaikki, mitä tähän mennessä teimme. Seuraavaksi vuorossa oliskin itse yläkaappien kiinnittämisesta kuvaa.

18.10.2015

KEITTIÖN PURKUA OSA 2





Keittiön purkamiseen, vanhojen laattojen irroittamiseen ja seinien hiomiseen sekä katon ja seinien maalaamiseen meni kutakuinkin 4-5 päivää. Ihan tarkkaa arviota on vaikea sanoa, vaikka kuvia onkin tullut otettua ja ne on jaoteltu jo aikoinaan päivämäärän mukaisesti. Osaksi kun teimme eri työvaiheita päällekkäin ajan ja voimien säästämiseksi sekä ihan työn mielekkyyden säilyttämiseksi.

Työvaiheet oli kutakuinkin seuraavanlaiset: 

  1. Vanhojen yläkaappien purkaminen 
  2. Osakseen myös alakaappien purkaminen (tässä vaiheessa vesipiste ja jääkaapit jätettiin paikoilleen) 
  3. Paikkojen suojaus 
  4. Vanhojen laattojen irrottaminen ja työvalojen siirto 
  5. Uusien runkojen kasaaminen (tämä kesti koko 4-9 työvaiheiden ajan) 
  6. Listojen irrottaminen ja numeroiminen 
  7. Seinien hiominen ja tasoittaminen sekä seinien ja katon maalaaminen 
  8. Yläkaappien kiinnittäminen 
  9. Loppujen välitilan laattojen irrottaminen, seinän tasaus
  10. Alakaappien kiinnittäminen
  11. Tasolevyn kiinnittäminen
  12. Altaiden kiinnittäminen työtasoon
  13. Välitilan laatottaminen
  14. Keittiön hanan kiinnittäminen ja veden/pesukoneen kytkeminen 
  15. Sähköjen kytkeminen / Lamppujen asentaminen
  16. Listojen kiinnittäminen
  17. Saumojen viimeistely

Sitten remppaa hieman taas kuvien muodossa. Tässä vaiheessa yläkaapit ja lähes kaikki alakaapit oli purettu ja välitilan laatat irroitettu. Välitilan laatat olivat kyllä sen verran tukevasti pysyneet, iästä huolimatta, että kyllä oli taltta ja vasarakin kepeitä työvälineitä tuohon. Loppujen lopuksi laatat ja sementti kumminkin lähtivät. Pieni varoituksen sananen, tähän laattojen irroittamiseen ehdoton suojavarustus ovat kyllä suojalasit, hanskat, pitkälahkeiset housut ja kengät, sillä useissa laatoissa on lasipinta, joka tekee ikävää jälkeä varsinkin silmiin. Itse sain vuotavan haavan jalkaani kun osuin jätesäkillä jalkaani, jossa laatat olivat. Onneksi tämä taisi olla isoin haava remontin keskellä.:)

 

 Siinä vaiheessa kun aloimme maalaaman seiniä tuli keittiön vesipisteestäkin luopua.


Kaikki purettuna, listat irrotettuna ja hiominen sekä paklaus aloitettu.


 Tasoitetta, kulmanauhaa ja pohjamaalia, niitä kului!



Presto Lf Remonttitasoite.


 Tämä purkaminen, hiominen ja tasoittaminen oli kyllä ehdottomasti se pitkävetisin ja sen myötä työläin vaihe.


13.10.2015

KEITTIÖN PURKUA JA VALMISTELUTÖITÄ

Ajattelin tehdä keittiön purkamisesta ja valmistelutöistä oman postauksen, sillä tämä vaihe ansaitsee kyllä sellaisen. Sitä ei välttämättä tule ajatelleeksi kuinka työläitä vaiheita nämäkin ovat ja kuinka paljon vievät aikaa. Sitten kaapistojen roudaaminen kaatsarille ja tasoitustyöt, kyllä tähän vaiheeseen saa menemään useamman päivän.

Meillä purkutyöt aloitettiin samaan aikaan kun uudet tuotiin. Meillä oman haasteensa purkutyölle antoi tosiaan nuo yhtenäiset rungot. Tuskin olisimme niitä kaksin mieheni kanssa saaneetkaan irrotettua. Koko yläkaapiston rungot olivat tosiaan  lähes kokonaan yhtenäistä pötköä ja näin ollen irroitettava samalla kertaa. Kuten arvaatte, ei mitään kevyttä puuhaa kannatella kun toinen ruuvailee kaapistoja irti. Onneksi siis aloitimme purkamaan keittiötä samalla kun vanhempani olivat meillä. Äitini kanssa tyhjensimme vanhoista kaapeista tavaroita, ja miehet pääsivät sitä mukaa irroittamaan kaappeja.

Tässä kaunistelematon kuva tästä kaappien tyhjennys -vaiheesta. Samalla näette hieman millainen tuo alkuperäinen keittiö meillä oli. Ehkä toiminnaltaan vielä järkyttävämpi, vaikka minun silmääni eivät nämä kaapitkaan hivele.



 Ja  tässä vielä kuvaa iltaselta kun yläkaapit olivat alhaalla, voi sitä tavaran määrää. Keittiö tyhjenemään päin, mutta olohuone täynnä kaappeja. Tässä vaiheessa oli hieman sellainen olo, että "O-ou, mihin sitä onkaan lähtenyt".




11.10.2015

KEITTIÖKALUSTETARJOUKSET JA –VALINNAT



Aivan ensimmäiseksi, ennen kun pääsimme keittiökalustekaupoille kysymään tarjouksia, teimme siis keittiöstämme pohjakuvan. Useinhan pohjakuva löytyy talon – papereista, jonne se on liitetty kun keittiötä on aikoinaan tehty. Meidän isännöitsijältä ei tuota pohjakuvaa kuitenkaan löytynyt, joten piirsimme ronskisti tuon ihan vaan ruutupaperille. Pohjakuvaan mittasimme jokaisen kaapinrungon mitat (korkeus x leveys x syvyys), välitilan mitat, kodinkoneiden mitat, seinän korkeuden, etäisyydet ovista jne. Mitä tarkemmin mittaa kaikki mitat, niin sitä tarkemman tarjouksen saa. Tarkoista mitoista ja pohjakuvista, keittiöstä tarjouksen tekijä pystyy myös hahmottamaan kokonaiskuvan keittiöstä. On monta asiaa, jonka tarjouksen tekijä pystyy näkemään paremmin ja yhdellä silmäyksellä, mitä ei itse tule ehkä edes ajatelleeksi. Ammattitaidosta kertoo myös se, että piirtämämme pohjakuvan mukaan tarjouksen laskija pystyi laskemaan hyvin tarkan hinnan keittiölle. Tarjouksen saamisen jälkeen hintaan vaikuttavia tekijöitä olivat lähinnä meidän omat tilaukseen tekemämme muutokset, mm. keittiön vetimien leveydet vaihdettiin vielä lopuksi ja työtaso mitattiin kun rungot oli kasattu ja paikoillaan (jota tarjouksen tekijä itse ehdotti). Nämäkin kyllä saimme tingittyä tarjoukseen.
Tässä meidän hieno pohjakuva, jolla selvisi hyvin.:) Ihan viimeisin versio tämä ei ole, koska tässä ei nyt valitettavasti kaikki mitat näy.




Kun lähtee keittiökaupoille ja tarjousta metsästämään, niin kannattaa olla jo jonkinlainen käsitys siitä, mitä keittiöltä haluaa, minkä tyylistä ja mitä hintaluokkaa keittiö tulee olla. Mikäli haluat vertailla tarjouksia, niin tarjouksien keittiösisällönhän tulisi olla mahdollisimman samankaltainen.


Kun lähtee keittiökaupoille ja tarjousta metsästämään, niin kannattaa olla jo jonkinlainen käsitys siitä, mitä keittiöltä haluaa, minkä tyylistä ja mitä hintaluokkaa keittiö tulee olla. Mikäli haluat vertailla tarjouksia, niin tarjouksien keittiösisällönhän tulisi olla mahdollisimman samankaltainen.

Mihin kysymyksiin kannattaa siis ”varautua” keittiökaupoilla.

  • Mikä on keittiön tarkoitus: vietetäänkö keittiössä paljon aikaa, tehdäänkö ruokaa itse vai lämmitetäänkö ruoka vain pääasiassa, leivotaanko keittiössä, onko paljon erityiskodinkoneita,
  • Minkälainen keittiö on: minkä muotoinen keittiö on, tehdäänkö muutoksia lieden, sähkö- ja vesipisteiden paikoille, muutetaanko seinärakenteita, onko nykyisessä keittiössä tarpeeksi säilytystilaa/halutaanko laskutilaa lisää,
  • Keittiökalusteet: uusitaanko pelkät ovet vai uusitaanko myös rungot, halutaanko sokkelit, mistä materiaalista ja minkä väriset kaapin ovet tulevat, tuleeko laatikoita tai avohyllyjä, tulevatko hidastimet oviin ja laatikoihin,
  • Kodinkoneet: uusitaanko kodinkoneet ja halutaanko ne piiloon
  • Välitila: mistä materiaalista välitila tulee
  • Pöytälevy, altaat ja hana: mitä materiaalia pöytälevy on, halutaanko allas/altaat ja hana uusia,
  • Asennus: puretaanko vanha keittiö itse, halutaanko rungot kasattuna vai kasataanko itse, käytetäänkö asennuspalvelua runkojen asentamisessa, välitilan tekemisessä yms., kuljetus
  • Hinta: mikä on keittiön budjetti
Tässä muutama kysymys, mitä tulee mieleeni mitä me mietimme ja mitä meiltä kysyttiin.



Sitten itse meidän keittiövalintoihimme:

Meidän keittiöömme koostui siis nopeasti laskettuna 17 rungosta, 12 laatikosta, 25 vetimestä, 25 ovesta, kolmesta työtasosta, yhdestä tupla altaasta, alasokkeleista ja välilevystä. 

Keittiömme laatikoiksi valikoituivat Grass:n laatikot hidastusmekanismeilla, oviksi Kensapuun  Aarian valkoiset mattapintaiset ovet, vetimiksi Cubix hopeiset vetimet, työtasoksi yhteensä reilu kolme juoksumetriä harmaata työtasoa ja altaaksi Stalan kaksi altainen työtasi. Grass:n laatikot valikoituivat ihan vaan sen takia, että niitä näyttä olevan monissa keittiökaupoissa tarjolla ja ne tuntuivat hyviltä hidastusmekanismeineen. Valkoiset ovet valitsimme, koska valkoinen tuo avaruutta eikä valkoiseen väriin kyllästy. Kauan mietimme myös kiiltäväpintaisia ovia, mutta emme täysin luota niiden kalvopinnan kestävyyteen, joten mattavalkoinen oli meidän vaihtoehtomme. Emme myöskään halunneet minkäänlaisia kuvioita oviimme ihan senkin vuoksi, että tulevaisuutta ajatellen sileäpintainen keittiön ovi on myyvempi, vaikka asunnon myynti ei nyt mielessä olekaan. Vetimistä kävimme pientä vääntöä alkuun, emme toistemme kanssa vaan molemmat itsemme kanssa. Olimme alkuun molemmat sitä mieltä, että vetimet tulevat olemaan valkoiset, mutta koska valkoinen näytti ennemminkin likaisen valkoiselta, oli ehdoton suosikkimme tuo hopeinen vedin. Myös vetimen leveys muuttui lopuksi, koska halusimme leveydeltään vaan kahden mittaisia vetimiä keittiöömme tasapainoa ajatellen. Työtason väriksi mietimme alkuun myös valkoista, mutta halusimme hieman jotain väriä keittiöömme joten harmaa tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Minä emmin hieman kaupassa tuon työtason pinnan kuvion kanssa mutta miehelle se oli heti ykkösvaihtoehto ja niin se myös valittiin. Nyt olenkin enemmän kuin tosi tyytyväinen tuohon työtason kuvioon. Altaaksi valikoitui kaksi altainen vaihtoehto, koska yhdellä altaalla emme koe tulevamme toimeen. Tämä ratkaisu on myös osoittautunut hyväksi käytännössä. 

Näille ehdoilla halvimmalla tarjouksella hintaa tuli n. 2 500€. Tuohon hintaan siis sisältyi pelkät yllä luettelemani keittiökalusteet, ei siis runkojen/kalusteiden koontia, asennusta tai purkua. Melkoinen paketti tavaraa siis, joka onneksi mahtui yhteen peräkärryyn. Ovien toimitus tapahtui noin viikon kuluttua ostohetkestä, jotka kulkeutuivat myös yhdellä peräkärrykuormalla.
Seuraavassa postauksessa hieman keittiönpurku-urakkaa.