20.2.2014

IHANAT PÖLLÖT KORTISSA

Tulin vain nopeaan esittelemään teille toisen pöllökorttini, johon innostuksen sain noista jo aikaisemmin mainitsemistani ääriviivatarroista. Tämä kortti on hieman pirteämmän värinen ja olen lisäksi käyttänyt leikkuria ja leimasimia. Mitä mieltä olette korteista, hitti vai huti.?



Tulin vain nopeaan esittelemään teille toisen pöllökorttini, johon innostuksen sain noista jo aikaisemmin mainitsemistani ääriviivatarroista. Tämä kortti on hieman pirteämmän värinen ja olen lisäksi käyttänyt leikkuria ja leimasimia. Mitä mieltä olette korteista, hitti vai huti.?

19.2.2014

HAVE TO GET -LISTAA JA RAITAISTA NEULETAKKIA

En pitkään aikaan ole ostellut vaatteita itselle, edes kirpputorilta. Tuntui vaan, että kaupoista ei edes löytynyt mitään mieleistä. Nyt on tullut ostettua pari neuletta ja neuletakki, jotka miellyttivät heti silmääni. Näistä tulee ehdottomasti taas sellainen vaatekappale, jonka vedän päälleni vähän väliä. Näin siinä aina käy, ne pari vaatetta vaan muodostuvat lemppareiksi.

Lisäski vaatekaappini kaipaa edelleenkin paria neuletakkia, eri toten ohuita neuleita, joita voisi käyttää myös kesän tullessa. Perus t-paitoja ei myöskään löydy vaatekaapistani paria enempää, sillä huomasin tässä eräs päivä, että pyörin ja hyörin aina ympyrää kun täytyisi keksiä jokin t-paita/ohut paita neuleen alle. Seuraavaksi täytyisi löytää joku tällainen paita valkoisena, mustana ja harmaana. Ei haittaa vaikka paidassa olis raitaa tai jokin erikoinen tikkaus tai leikkaus, kunhan on helppo pukea ja yhdistää neuleiden kanssa.

Ennen kesää tarvitsen myös kasan capreja, sillä taidan omistaa vain kahdet siistimmät caprit. Niillä ei aivan pärjää kun viikossa on 5 arkipäivää ja jos vielä viikonloppunakin haluaa/tarvitsee pukeutua "asiallisemmin".

Kesäavokkaita minulla on jonkin verran, mutta sellaiset korottomat siistit kengät, joilla on hyvä kävellä aion löytää ennen kesää. Ja parit balleriinat tarvitsisin, sillä viime kesän balleriinat kuluivat pohjista puhki. Have to get -kenkäostoslistalla makaavat edelleen talvisaappaat. En löytänyt mitään lämpöisiä ja ennen kaikkea mieleisiä saapikkaita tänä(kään) vuonna, joten ensi talvena se on eittämättä edessä. Jo senkin takia, että tänä vuonna saappaista hajosi vetoketju ja suutarille vientiä miettiessäni huomasin, että kenkien kärjessä on orastava reikä, joten korjaus ei enää ole aiheellista.

Muistilista itselleni, silmäile erityisesti näitä kauppareissulla:

- ohuet neuletakit
- t-paidat
- korottomat kengät
- balleriinat
- saapikkaat

Tässä teille vinkkiä aivan ihanasta neuleesta, jonka löysin ja ostin saman tein pois vaatekaupan rekiltä.




17.2.2014

YSTÄVÄNPÄIVÄKORTTI - EI PÖLLÖMPI KORTTI



Tänä vuonna tuli tehtyä pari ystävänpäiväkorttia, joista toisen annoin äidilleni. Ystävänpäiväkortteihin pääsivät pöllöt, sillä löysin Sinellistä aivan ihania ääriviivatarroja. Menin pöllönä ostamaan myös sellaisen siirtokalvon, jolla pitäisi saada siirrettyä ääriviivoista ylijääneet tarrat helposti korttiin. Itse en tässä onnistunut, vaan tarra repeytyi aina tai sitten teippi jäi korttiin kiinni.

Noh, mutta kuitenkin, tässä olisi pöllö aiheinen kortti. Laitan myöhemmin myös toisen pöllö kortin näytille, mikäli kamerani suostuu vielä toimimaan.

Nuo pöllöt olivat niin söpöjä, että mieleni tekisi käydä hamstraamassa tarroja vielä lisää. Mutta eiköhän mennä näillä pöllöillä, eiköhän näistä ole jo koko suvulle pöllöjä.:D

8.2.2014

ETEISEEN MUOVIMATTO.

Olen etsinyt eteiseen muovimattoa, koska näin talvisaikaan eteiseen tuppaa kulkeutumaan kuraa. Meillä pikkueteinen on tosiaankin pikkueteinen ja usein lampsin varsinaiseen eteiseen riisumaan kengät. Ostinkin täältä netistä muovimaton näkemättä, joten tässä se nyt olisi.

Ihan ei ollut sellainen kun kuvittelin, joten paremman maton metsästäminen jatkuu yhä. Menkööt tämä nyt nämä kurasimmat ajat tuossa lattialla. Äitini kanssa kävimme tuossa torstaina Askossa ja siellä olisi ollut ihana raitamatto keittiöön. Laitoin harkintamyssyyn tuon maton vielä, muttaa saattaa olla että sen sieltä kotiutan vielä.

Yritin ottaa teille tänne blogiin kuvia lupaamistani askartelutuotoksista ja ostamistani vaatteista, mutta kameran zoomi ei suostunut aukeamaan ja kuvista tuli todella suttuisia. En tiedä, mikä tuohon kameraan on nyt mennyt. Jo aikaisemmin olen huomannut, että kameraa ei nykyään saa heilauttaa yhtään kuvaa ottaessa eikä näin ollen liikkuvaa kuvaa oikein pysty kuvaamaan. Liekö vetelee kamera viimeisiään jo.:(