27.2.2013

Talvipäivän ajelua - punaista tupaa ja vaaleaa valoa...

PUNAINEN TUPA JA TALVIMAISEMA



Eräs ilta ajelimme katsellen kauniita asuinalueita, taloja ja talvisia maisemia. Kuinka mukavaa onkaan löytää uusia ja kauniita paikkoja. Tällä kyseisellä asuinalueella sijaitsee hieman vanhempia puutaloja. Kapea katu täynnä pieniä ja punaisia omakotitaloja. Tässä on jotain sitä tunnelmaa.



- Erääseen mäntyyn oli laitettu kiva valaistus. -


- Punaiset tuvat lumihankien keskellä. -







26.2.2013

Korkeat hanget nietokset...

 KAUNIS TALVIPÄIVÄ



Mitä ihania ilmoja se onkaan pidellyt viime viikkoina useampana päivänä. Nappasin eräs aamu kuvan ikkunasta aamupalaa syödessä. Kyllä silmä lepäsi. Lumihanki kimmelsi kauniisti ja mittari oli muutaman asteen miinuksella.





Kyllähän sitä näitäkin kelejä katselee ja ihastelee, vaikka se kevät ja kesäkin jo siintää haaveissa. Mikä parasta, päivä on pidentynyt jo huomattavasti. Joten nyt täytyy alkaa nauttia pidemmistä ja valosammista päivistä.!!

25.2.2013

Piristystä sisustukseen...

TULPPAANIEN KUKKAKETO



Kaksi nippua tulppaaneja oli niin edulliseen hintaan, että pakkohan niitä oli lisäillä kauppalistalle.
Piristävät kummasti niin huoneen ilmettä kuin myös mieltä.





- Tulppaanit olohuoneen pöydällä. -




- Tulppaanit keittiön pöydällä. -




24.2.2013

TAPETIN POISTO JA TAPETTI MAKKARIIN

Kyprokkiseinä olisi nyt aika naturellina! Jesh!

Makkarin tapetointiurakka eteni yhtenä lauantai päivänä seuraavanlaisesti. Ensin tarkoituksena oli maalata tuo sininen väri piiloon valkoisella peitevärillä, mutta alta paljastui sen verran monta kerrosta vanhaa tapettia, että päädyimme repimään tapetit maaleineen seinästä pois.  Halusimme tehdä urakan kunnolla, emmekä ottaneet sitä riskiä, että tapetit tulisivat alas hetken päästä liisteröinnistä. Joten tapetit kostutukseen ja ei kun repimään.

Käytimme kostutukseen ihan vain vettä, suihkuttamiseen suihkepulloa ja tapetin irrottamiseen jääskrapoja sekä tapetin irrottamiseen tarkoitettua lastaa. Aloittaessamme repimisen, kello oli jo sen verran paljon, että remonttikaupat eivät olleet enää auki, joten miehet lähtivät etsimään jääskrapoja. Äitini kanssa jäimme juustohöylän, veitsen ja yhden tapetinpoistolastan kanssa ahertamaan. Kyllä siinä jokunen tunti vierähti (neljään pekkaankin) repiä yhden huoneen moneen kerrokseen laitetut tapetit. Mutta nyt tuo urakka on valmis ja voimme etsiä hyvillä mielin tapetteja.




- Kyprokkiseinä naturellina odottamassa uutta pintaa. -


Tämän remontointi urakan jälkeen voi todeta, että ainakin yksi huone on riisuttu rakennusvaiheeseen ja remontoitu itse mieleisekseen.

23.2.2013

Kierrätykseen, myyntiin tavaraa...

Innostuin taas laittamaan uutta vaatetta ja sisustustavaraa myyntiin. Tässä muutama myyntiin päässyt tuote.



- O.I.S:sta ostetut juhlakengät (36). -


- VeroModan neuleliivi (XS).-


- Lindex:n mekko (S).-


- Simpsonit - Dollarit donitseiksi -kirja. -


- Tenavat - Tykkään sinusta -kirja. -


- Stradivarius -farkut 36 (ulkomailta ostetut). -


- Valko-vihreät verhot. -


- Marimekon Unikko kannu (keltainen). -


- Luonnonvalkoiset tyynyliinat. -


- Vaaleanvihreä tarjotin. -


- Vaalean vihreät kukkaruukut. -


- Valkovihreät tyynynpäälliset. -

22.2.2013

Kynttiläjalan uusi tarina DIY...

KORISTE-ESINEIDEN TUUNAUSTA -DIY-


Ostin kirpputorilta ennen muuttoamme kynttilän jalan, joka oli jo pahasti kärsinyt käytössä. Hinta ei ollut paha, joten nappasin tuon mukaani. Näin heti silmissäni, kuinka tuo sopisi sisustukseemme kun sen vaan maalaisi ensin valkoiseksi.



Maalasin kynttilän jalan ilman mitään hiomista Tikkurilan kalustemaalilla pariin kertaan. Lopputulos oli mieluinen ja kynttilän jalka on ollut käytössä paraatipaikalla siitä lähtien. Muutos kuvina alla.




- Kynttiläjalan alaosa oli tummaa ja rösöistä metallia, 
joten maalasin myös sen. -



 - Myös itse kynttiläjalka oli likaisen valkoista, 
liekö kulunut vai ollutkin tuon värinen. -



- Lopputuloksena syntyi tasaisen valkoinen kynttiläjalka. 
Me like!! -


- Tällä Tikkurilan Helmi -kalustamaalilla (puolihimmeä valkoinen) olen maalanut siis: 
tuolin, kynttiläjalan, lehtikotelon, lyhdyn ja vanhan öljylampun. 
Tämä maali on ollut toimiva vaihtoehto kaikille näille, suosittelen siis.!! -

20.2.2013

REMONTOINNIN KOHTEENA MAKUU- / OLESKELUHUONE

Ajattelin, että raotan pikku hiljaa uuden asuntomme sisustusta tänne. Saatte siis nähdä sekaisia muuttokuvia, joita jo olettekin nähneet, kuin myös kuvia huoneista alkuperäisillä tapeteilla ja eri elementeillä sekä jossain määrin myös valmiita lopputuloksia. Itselläni on vielä pohdinnan alla, että kuinka yksityiskohtaisia kuvia laitan tänne asunnostamme. Toisaalta haluan pitää omat henkilökohtaiset asiat itseni, meidän ja läheistemme tiedossa, en jaella niitä kaikille. Mutta varmasti tulen remontin etenemistä myös täällä esittelemään jonkin verran, sillä tykkään myös itse saada vinkkejä ja ideoita mm. blogeista. Ja ennen kaikkea teidän lukijoiden mielipiteet ja vinkit ovat tärkeitä.

Kaiken kaikkiaan siis pari-kolme huonetta päätyy remontin alle, pikku makkari, olkkari ja keittiö. Makkari ja olohuone tullaan mitä todennäköisemmin tapetoimaan ensimmäiseksi sekä keittiöön tarvitsee jossain vaiheessa vaihtaa keittiönkaapit, tasot ja hanat. Tekemistä siis riittää jonkin verran, mutta tarkoituksemme on rempata asuntoa pikku hiljaa. Lisäksi emme joudu tekemään remonttia kaksin, vaan molemmat vanhempamme varmasti auttavat meitä. Isäni on mm. ilmoittautunut tapettivastaavaksi ja äidiltäni olen saanut vinkkejä tapetin ostoon sekä lainaksi kasan sisustuskirjoja.:)

Nyt esittelen teille yhden remontoinnin alle jo päässeen huoneen. Ensimmäiseksi voisin vilauttaa kuvia, miltä tuo pikku makkari näytti kaikessa värikkyydessään. Ei varmaankaan jää epäselväksi, missä tarkoituksessa huone on aikaisimmilla asukkailla ollut.:) Huone on siis tyhjillään vielä, paria huonekalua lukuun ottamatta. Tässä näette huoneen seinän pinta-alan.



Ensimmäisen huoneen lähtökohdat. Tästä lähdetään liikkeelle.

12.2.2013

Laskiaispullan tuoksuista muuttoa...

Huuuh!!

Kaikkea uutta on tapahtunut tässä viime viikkoina, joten kerta kaikkiaan en ole jaksanut kuvailla mitään, saati sitten kirjoitella tänne. Takki on hieman ollut tyhjä sillä saralla. Tämän lisäksi myös kamera löytyi vasta muuton jäljiltä. Vielä kun saan sen ladattua niin pääsen kuvailemaan.

Tosiaan, meidän muutto onnistui loistavasti. Parina ekana päivänä siirsimme pienempiä tavaroita henkilöautolla, kuten astioita ja vaatteita. Sitten the muuttopäivänä siirtyi kaikki loppu tavara. Muuttoporukka oli mitä parhain ja kaikki onnistui paremmin kuin hyvin. Muuton teimme vanhempiemme, veljeni ja parin kaverin voimin. Mikä parasta, muutossa ei hajonnut eikä kadonnut mitään (tai ainakaan minä en ole tietoinen siitä:D).

Tiedättekö tunteen, kun ensin sitä katsoo asuntoja aivan innoissaan, vertailee, pähkäilee, laskeskelee ja vielä pähkäilee. Lopulta tekee sen tärkeän päätöksen, siinä se on, uusi asuntomme. Jo tässä vaiheessa on energiaa kulunut paljon. Sitten alkaa se paperisota: tarjoukset, kauppakirjat, vakuutukset, sähköt, jne...

Kaiken tämän jälkeen alkaa vasta se itse muutto: siivoaminen, tavaroiden kierrätys ja myyntiin laittaminen sekä pakkaaminen. Vaikka suuren suuret säkilliset matkaavat kierrätykseen, lahjoitukseen ja roskiin niin silti sitä tavaraa vaan tuntuu riittävän. Sitten kun olet saanut kaikki pakattua ja muutettua, alkaa se haastavin vaihe, tavaroiden paikalleen asettelu. Oma työnsä siinäkin.

Ja JOS tässä vaiheessa alkaa tuntua siltä, että nyt helpottaa, niin eiköhän sitten vielä lopuksi pure sisustuskärpänen. Sehän tietää remontointia.:D Asuntoa katsoo aivan toisin silmin kun se on oma ja kun hetken olet siinä asunut. Myös me aloitimme pienen remontin jo viime viikonloppuna vanhempieni kanssa, mutta siitä ensi kerralla lisää muutaman kuvan kera.


Millaisia ovat teidän muuttokokemuksenne, sujuiko muutto suunnitellusti ja kuinka kauan teillä meni kotiutua uuteen kämppään/asuntoon.? Oletteko huomanneet vielä parin viikon päästä, että jokin tavara etsii yhä omaa paikkaansa.?

Mieheni kanssa asuimme ennen 45m2 asunnossa ja muutimme 30m2 suurempaan asuntoon. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta isompi asunto tuntuu välillä, ei ehkä ahistavalta, mutta oudon isolta. Johtuneeko siitä, että ehdimme asua edellisessä, melko pienehkössä, asunnossamme viitisen vuotta ja nuo neliöt ja toinen henkilö tuli melko tutuksi tuossa ajassa. Nyt on totutteleminen, kun keittiöstä makkariin et enää kuulekaan toisen puhetta tai kauimmaisesta nurkasta toiseen nurkkaan ei enää näekään. Mieheni on jopa pariin kertaan "kadottanut" minut. Tämä on aivan uutta, sillä edellisessä kämpässämme tätä ei todellakaan olisi voinut käydä.:D Ja ei, en väitä, että tämä tilan tuntu ei olisi ihanaa. Kyllä, se tunne on ihana kun asunnossa ja eri toten keittiössä mahtuu liikkumaan kaksi ihmistä samaan aikaan. Huomisen vapaapäivän kunniaksi voisi lähteä tutkimaan lähiympäristöä tai katsoa kuinka kauan näiden neliöiden luuttuamisessa menee aikaa. Luulenpa, että tuo ensimmäinen vaihtoehto vie voiton.

Hauskaa illan jatkoa ja hauskaa laskiaistiistaita... Muistittehan syödä laskiaispullia tänään.:)