29.1.2013

Laatikot vol. 100...


Edellisestä postauksesta ei ole hirvean kauaa mutta edellisen postauksen kuvan otosta on jo vierähtänyt tovi. Ajattelinkin nyt napsasta päivitetyn ja ajantasaisen version tilanteesta eli muuttolaatikoista. Ja varoituksen sananen, ei, meillä EI todellakaan ole tämän näköistä yleensä.:D 


Eniten tällä hetkellä odotan muutossa juuri sitä, että asunnossa pystyisi liikkumaan normaalisti, astianpesukone olisi asennettuna ja tavarat olisivat hyllyissä eikä siellä täällä. Luo hieman lisähaastetta esim. kokkauksessa kun mausteet, jauhot ja kipot on pakattu jo laatikoihin. No mutta, onhan helppo vetästä teipit enää päälle. Kuinka luksukselta kaikki tuntuukaan hetken päästä, toivottavasti.



- Sängyn pääty on hieman täynnä tavaraa.-


- Toivotaan, että pussit löytävät oikean osoitteensa, 
eikä esim. lumput löydy uuden asunnon vaatekaapista.:D -



- Kehittelin juhlavaatteille uudet "pukupussit". -


Kait se olisi mentävä ja otettava vielä muutama laatikko ennen ruoan laittoa. Seuraava postaus tuleekin luultavasti uudesta asunnosta, sitten joskus.

26.1.2013

Voi sitä laatikoiden määrää...

Nyt voin paljastaa hieman syytä siihen, miksi en ole postaillut tänne niin vilkkaaseen tahtiin joulu/tammikuussa. Tuona aikana on tapahtunut kaikkea suurta, mukavaa ja uutta, jotain jota ei aivan joka viikko, kuukausi tai vuosi tapahdukaan. Vaikka aika on tuntunut juoksevan ja stressiltä ei ole vältytty, on se ollut kaiken sen arvoista. Nyt uskallan näin väittää, vaikka ehkä suurin urakka on vielä edessä.



- Saatatte arvata laatikkovuoresta, mistä on kyse. 
Ja ei, nämä eivät ole jouluisia lahjalaatikoita.
Ihan näin paljoa emme saaneet/antaneet joululahjoja.-

24.1.2013

Valkoista sisustustikasta valojen kera...

Voi vitsi, että olen tykännyt näistä isäni minulle synttärilahjaksi tekeistä sisustustikkaista. Nuo ovat niin käytännölliset, kun niihin saa ripustaa esim. vaatteet yöksi roikkumaan tai vaikka koristaa niitä nalleilla ja valoilla. Harmikseni jouluvalot saivat luvan siirtyä jo pois. Ne antoivat kivan lisän tikkaille. Onneksi tikkaat saavat kohta uuden paikan, enää niiden ei tarvitse olla yhdessä tuon ruman palapeilin kanssa.




20.1.2013

T:tä...!!!!

Ai, mitäkö nämä on.? Nämä ovat teepusseja, jotka olivat ikävä kyllä päässeet vanhentumaan. Ai, miksikö.? No koska me emme kumpikaan juo teetä. Ai, miksikö olemme sitten ostaneet.? No, siksi että jotkut vieraat tykkäävät juoda teetä ja on vissiin epäkohteliasta jos ei ole teetä tarjota.

Eli meillä on todistetusti varauduttu teen juojien varalta. Mutta tällä viikolla kun heitin tällaisen kasan teepusseja roskiin, niin päätin, että en uusia osta. Ostan tietysti jos joku teen juoja meillä alkaa vierailemaan. Varoituksen sananen siis, meillä EI ole ENÄÄ teetä tarjolla, sillä en aio taas heittää tällaista satsia roskiin. Valitan, se on joko kahvia, kaakaota, mehua, maitoa tai vettä.




Hahahaahaaa... Tunsin jo nyt piston sydämessäni. Heti huomenna tietty kannan kaupasta teetä meille.:D

18.1.2013

MUSTAN BLEIZERIN KIMALLETTA JA LOISTOA...

Tänä vuonna en ole käynyt alennusmyynneissä juurikaan, kerran kyllä pyörähdin siellä nopeaan. Eipä ole muutenkaan tullut vaatekaupoilla käytyä pariin kuukauteen. Viimeksi taisin ostaa syystakin, ja senkin hyvissä ajoin. Nyt kun oikein mietin asiaa, niin en ole kirpputorillakaan käynyt hmm.. en edes muista koska viimeksi. Kirpputorilla voisin pistäytyä tässä lähiaikoina ja käydä katsomassa mitä kaikkea turhaa, ylimääräistä ja väärän kokoista ihmiset ovatkaan saaneet joululahjaksi.:) Jos sieltä löytyisi jotain helmiä.

Tässä nyt kumminkin tuo alennusmyynneistä löytämäni musta bleizeri, jossa on hieman kimalletta. Minulla ei tosiaan ole ikinä ollut mustaa bleizeriä, kyllä näin on. Tällä kertaa uskalsin sen ostaa kun oli niin edullinen ja omistan yhden bleizerimäisen "neuleen", joka on ollut yksi lemppareistani. Tätä voin pitää erityisesti kesällä juhlissa tai vaikka muutoinkin takkina. Näitä ei ollut montaa alennusmyynteihin jäänyt joten nappasin viimeisen, joka sattui vielä olemaan minun kokoani.


- Valoa ei tainnut olla enää tarpeeksi 
kun kuvailin bleizeriä.-


  - Yritin saada kuvaan ikuistettua tuota bleizerin kimalletta, 
mutta on muutenkin niin huomaamaton, 
että oli aika mahdotonta onnistua.-



Ostin alennusmyynnistä myös toisen vaatekappaleen, mutta sen esittelen teille myöhemmin. Tässä nämä alennusmyynti ostokseni siis.

17.1.2013

Talvista päälle pantavaa tuiskuun...

Jonkin aikaa sitten ostin tällaisen talvisen neuleliivin. Nyt näillä parin asteen plussa/miinus -keleillä tämä on ollut oiva valinta asuksi. Tätä ei viitis kauhean kylmällä ilmalla pitää, sillä alla oleva ohuehko paita tuntuu muuten viileältä.



Tykästyin erityisesti tuohon talviseen kirjailuun ja noihin pimpuloihin pampuloihin. Tulee hieman joulumainenkin olo.

16.1.2013

Timanttinen asukokonaisuus...

Uuden vuoden kynnet kaipaavat nyt esittelyä, sillä harvoin jaksan käyttää aikaa kynsien koristeluun. Antakaa armoa, nämä kynnet ovat aika nopeaan sutaistu ja aika simppelit. Mikä siinä muuten on, että yleensä omistan melko pitkät kynnet, mutta silloin kun on oikeasti jonnekin lähdössä niin naps, naps ja naps, ja kynnet ovat lyhyet.


 
- Kynsissä oli siis aluslakka, kevyen sävyinen kynsilakka, kukka- ja timanttikoristeita.-


- Pikkurillissä siis yksi timantti vasemmassa reunassa,
nimettömässä kaksi eri kokoista timanttia kynnen vasemmassa reunassa
ja keskisormessa kukka timantin kera. Kaksi sormea saivat vain lakan päällensä.-


Aion kyllä toistekin lakkailla kynnet tällein, minä tykkäsin kaikessa yksinkertaisuudessaan. Hauska sattuma oli, että ystävä pariskunnan emännällä oli myös samaisia kukkia kynsissään.

15.1.2013

Mitä sieltä paketista sitten löytyikään... Nissemäistä pehmeyttä...

Viimeisetkin joulukoristeet lähtivät loppiaisena säilöön, tällä kertaa vaan hieman eri paikkaan.
Nämä Nisse -tontut jäivät vielä, sillä nämä tulivat uuteen kotiin joulupukin matkassa. Näille annettiin hieman ns. lisäaikaa tonttuiluun. Saavat olla niin kauan kun tuo ruukussa oleva amarylliskin kukkiin, yksi vana on vielä kokonaan aukeamatta.


 Tämä jouluinen viltti tuli myös joulupukilta. Mutta kai punaista voi pitää muulloinkin kun jouluna. Tämä saa lämmittää ensi jouluna, toivotaan siis ensi jouluksi eri toten lumista joulua.

 

14.1.2013

Sailor- ja amerikkakuosia miehille alesta...

Ale-löytyjä Jack & Jones:in verkkokaupasta. Sailor-tyyliä ja amerikka henkisyyttä.



- T-paita: Marjin Tee (12,45€) ja neule: Pocket Shawl Neck (41,95€)



- Neuleita: Rugged Oregon Cardigan (34,95€) ja Saturn Knit Pack (55,95€)













 
 -Kengät yllä: JJ Tension Vermillion Orange (32,45€) ja JJ Coach Milti Flags (22,45€).
Kengät alla: JJ Coach Hickory (22,45€).-
 





13.1.2013

Valkoista-harmaata-mustaa asukokonaisuutta miehelle alesta...

Tässä jatkoa aikaisempiin ale-löytöihin. Tällä kertaa vuorossa on valko-harmaa-musta asukokonaisuus. Niin rentoa, mutta silti tyylikästä.



 - T-paita: Phil Tee (12,45€) ja paita: Double Tee (14,95€)



 - Neuletakki: Hotel Cardigan (27,95€) ja housut: Nick Original BL 108 (62,95€).-



- Kengät: JJ Fusion Grape Leaf (27,45€)



12.1.2013

MIEHEN ASUKOKONAISUUTTA ALE HINTAAN...

Selailin vielä ale löytöjä Jack&Jones.n verkkokaupassa. Iiik, siellä olisi ollut vaikka ja mitä kivaa miehille. Kokosin pariin kollaasiin asukokonaisuuksia. Tässä saamanne pitää siis. Toivottavasti joku löytää itselleen tai miehelleen jotain kivaa, sillä itse en taida tällä kertaa ostella.


Ensimmäiseen kollaasiin päätyivät

- Liivi: Batu Waist Coat (34,95€) ja t-paita: Sharp Tee Color Box (7,45€).-




- Neuleet: Combo Cardigan (48,95€) ja  Hoger O-Neck (24,45€).-



- Takki: Shade Down Jacket (125,95€)  ja neule Elmer Knit Pack (27,95€).-



 Kengät: JJ Chukka Suede Visone (49,95€) ja JJ Jumper (24,95€).-



 - Housut: Field Chino Pant Dark Camel (41,95€).-


- Shortsit beiget ja mustat: Terry Shorts Pac  (11,95€)



Tässä olisi useampaa pitkähihaista ja kenkää, koska tosiaan, toinen ei tykkää hupusta toisen taas ehdottomasti haluaa, toinen tykkää napeista toinen vetskoista jne... Mielestäni nämä niin huusivat päästä näytille. Hieman jo mukaan eksyi kesäisempääkin.

11.1.2013

Miesten huppari löytyi mukavuus alueen ulkopuolelta...

Tyhjentelin taas pitkästä aikaa kameraa ja mitä sieltä sitten löytyikään. No, seuraavissa postauksissa näette mm. joululahja-, kynsi-, vaate-, ale-, ja kukka postauksen. Tiedän, osa tulee hieman jälkijunassa, mutta en yhtään muistanut, että olen kameralla kuvaillutkin jotain.

Tässä olisi ensimmäiseksi yksi miehelleni ostamani joululahja. JackAndJones:n college-huppari. Tiedättekö, kun sitä löytää jotain kivaa toiselle, mutta ei ole yhtään varma tykkääkö hän siitä. Meillä on jokseenkin kyllä samanlainen maku, vaikka kyllä se jonkin verran poikkeaakin. Jos minä saisin vapaat kädet asustaa mieheni, pukisin hänelle varmasti jotain hänen mukavuus alueensa ulkopuolelta. Vaikka pakko myöntää, että taidan tehdä sitä jo nyt. Olihan tämä huppari jonkin verran jo sen mukavuus alueen ulkopuolelta mutta kuitenkin hyvin hänen tyylistään.:)

Itse tykästyin huppariin todella paljon, siinä oli vain yksi iso mutta, mieheni ei nimittäin tykkää hupullisista paidoista eli siis huppareista.:) Joulun alla sitten jouduin hieman raottamaan joululahjan salaisuutta ja kyselemään kuinka ehdoton tyrmäys tulee vaatteille, joissa on huppu. Se kuulemma riippui niin vaatteesta. Kuten arvelinkin. No, laitoin tilaukseen kun verkko-ostoksilla on tuo (tarpeellinen) 14. päivän palautusoikeus.



- Kuvaa hupparista hengarissa roikkumassa.-



-Itse ihastuin noihin erikoisiin tikkauksiin ja hupparin monikäyttöisyyteen. 
Tätähän voi pitää vaikka takkina tai sitten ihan hupparina kovilla pakkasilla. 
Mukavan rento mutta ei silti ihan perushuppari, siisti.-

Onnekseni en joutunut palauttamaan vaateostoksista mitään. Jopa tämä on ollut jo useamman kerran päällä. T-paidat olivat varma ostos, kun tiedän niissä mieheni tyylin suurin piirtein. Koko oli kyllä suuren pohdinnan alla. Nuo t-paidat kun tuppaavat olemaan aika eri kokoisia jopa saman merkin vaatteissa. On lyhyempää helmaa ja kapeampaa mitoitusta. Onneksi tällä kertaa osui nappiin.

Oletteko te oppineet tuntemaan miehenne tyylin vai vieläkö tulee ns. huteja.? Kuinka paljon tyylinne eroavat toisistaan.?

10.1.2013

Uunituoretta ja maukasta aamiaispöytään...

Tämän päivän aamiaisen voittekin arvata kuvasta. Sain eilen inspiraation tehdä sämpylöitä.
Oi kuinka hyviä niistä tulikaan. Sämpylän teko on periaatteessa mukavan rentouttavaa puuhaa, mutta se jatkuva odottelu ei ole niin mukavaa. Monessa välissä kun täytyisi malttaa taikinaa kohotella.



- Ensimmäisessä kuvassa on siis eilisen vehnäsämpylät.-


 - Toisessa kuvassa kuukausi sitten leivotut kaurasämpylät 
odottamassa uuniin pääsyä.-


  - Ja valmiit kaurasämpylät.-


Ei ihan mennyt yksiin eilen miehen ja minun ajatukset. Mies oli kipassut hakemssa leipomosta kaksi pussillista ruisneppareita ja minä leiponut neljä pellillistä vehnäsämpylöitä. Voisikohan tästä päätellä, että molemmilla oli leivät kaipuu.:D Nooh, sattuuhan tuota ja onneksi on pakastin, jossa säilyvät tuoreena. Millaisia sämpylöitä te olette tottuneet tekemään.?

2.1.2013

Joulun koristeita, valkoista ja punaista...

Aatonaaton lenkkeilyltä oli kiva palata jouluiseen kotiin, kun koti oli jo koristeltu. Niin rakastan jouluvaloja ja -koristeita. Ehkä siinä syy, miksi jo lokakuussa haluaisin laittaa jouluvalot, mutta ei kai niitä ihan sillon vielä kehtaa. Nyt niitä sitten on, joka paikassa, ja paljon.

 

- Jouluvaloja ja -koristeita.-


- Tuikut ja tuikkukipot.-



- Ja lisää jouluvaloja.-


- Sekä itse joulukuusi. -